USA 2001. Ohjaus: Joe Johnston. Käsikirjoitus: Peter Buchman, Alexander Payne, Jim Taylor. Kuvaus: Shelly Johnson. Leikkaus: Robert Dalva. Lavastus: Ed Verreaux. Kuvatehosteet: Stan Winston & ILM. Musiikki: Don David, John Williams. Tuotanto: Larry J. Franco, Kathleen Kennedy. Pääosissa: Sam Neill, Téa Leoni, William H. Macy, Alessandro Nivola, Trevor Morgan, Michael Jeter, Laur Dern.
Steven Spielbergin vuonna 1993 aloittama seikkailu dinosauruksia kuhisevilla saarilla saa jälleen jatkoa. Ensimmäinen elokuva marssitti ihmishahmojen sekaan tietokoneilla kyhättyjä liskoja, jotka tehosivat mainiosti tapittajaan kankaan toisella puolella. Pienimuotoinen seikkailukin oli varsin toimiva. Kakkososassa myös Spielberg sairastui lukuisten kollegojensa lailla "enemmän ja suurempaa" tautiin ja roudasi dinosaarelle komppaniallisen mureaa ihmislihaa. Kauhunsekainen jännityskarkelo toimi mukavasti, mutta Spielberg latisti leffansa loppukohotuksella, jossa t-rex hölkkäsi San Diegon kaduilla ja ruttasi autoja. Jeff Goldblumin esittämän tri Malcolmin kyynisyys kantoi tarinaa ja antoi samalla tummaa sävyä koko elokuvalle. Dinojen taru oletettiin olevan lopussa.
Suomunahkaiset irvihampaat eivät kuitenkaan jättäneet Spielbergiä rauhaan, vaan kolmas osa piti saada pihalle. Tuoretta verta on vedetty mukaan, niin liskojen lounaina kuin tekijäpuolellakin. Spielbergin katsoessa nyt vain päältä on ohjaaja Joe Johnston (Jumanji, Rocketeer) onnistunut viemään seikkailun edellistä hieman pienempiin puitteisiin, kiristämään samaistumisen jännitettä ja palauttamaan kakkososasta pois seuloutuneen huumorin kauhushokkien lievittäjäksi. Elokuvaa katsookin mielikseen ja ilman ennakko-odotuksia seikkailu tempaa hienosti mukaansa.
Eturiviin marssii ykkösosasta tuttu paleontologi Alan Grant (Neill), joka muilutetaan mukaan oppaaksi Isla Sornan dinosaaren ylilennoille. Pian porukka arvatenkin on kuitenkin saarella lentokoneen ruhonsa liepeillä ja metsastä kuuluu tutunoloinen karjunta. Retkuetta johtava suurkorporaation pomo onkin saarelle haaksirikkoutunutta poikaansa (Morgan) etsivä rautakauppias (Macy) vaimoineen (Leoni) ja pian tri Grant löytää itsensä paimentamasta potentiaalista ateriaa pitkin petoja kuhisevaa viidakkoa, jonka kätköissä vaanii myös uusi asujain, t-rexiäkin isompi spinosaurus sekä Grantin älykkyystutkimukset todeksi todistava lauma velociraptoreita.
Johnston ei petaile turhia vaan päästelee täysillä heti alusta asti. Leffasta ei yritetä venytellä megaelokuvaa ja suvannotkin kuluvat lähinnä hengen vetämiseen kankaan molemmilla puolilla. Mainiosti kirjaillut henkilöt tuntuvat tällä kertaa tosilta ja onkin kiehtovaa ja jännittävää seurata porukan toilauksia maailman vaarallisimmassa metsässä. Huumoria on ripoteltu polulle juuri sopivasti, elukoiden mylvinnän kylkiäisenä nauru maistuu hyvältä.
Ihmisosat yltävät kolmosessa dinojen rinnalle. Sam Neill on vakuuttava humaanina paleontologina, William H. Macy jäljittelemätön rautakauppiaana ja myös Téa Leoni edellisen vaimona tekee uskottavan roolin. Dinot toimivat edellisien osien tapaan upeasti. Tietokoneella luodut hahmot yhdistyvät saumattomasti Stan Winstonin animatronisesti luotuihin (fyysisiin) sauruksiin ja luovat tehokkaan illuusion.
Joe Johnston elävöittää melkoisen mallikkaasti jo lähes puhki märehdityn aiheen. Jurassic Park III ei yritä liikoja, mutta siinä piileekin sen voima. Se on ihan kelpo seikkailuelokuva ja viihdettä parhaasta päästä.
Teksti: Jari Rantala
Kuva: UIP