Junaliikenne oli pysähtynyt vanhan vesitornin tulipalon vuoksi.
Riihimäellä junaliikenne oli keskeytynyt sunnuntai-iltana.
Junaliikenne pääsi jatkumaan kello 22 jälkeen.
Sunnuntain myöhäisillassa osa junista oli myöhässä tunnista puoleentoista tuntia, ilmeni VR:n sivujen karttapalvelusta. Liikenne normalisoituu loppuillan aikana, Fintraffic tiedottaa.
Junaliikenne keskeytyi vanhassa vesitornissa syttyneen tulipalon vuoksi. Sammutustöiden vuoksi ajolangoista katkaistiin virta.
Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle yhdentoista aikaan sunnuntai-iltana, että pelastuslaitos on pääosin poistunut paikalta, ja kohteessa on enää jälkivartiointia.
Ulkopuolelta katsottuna vesitornissa ei näy vaurioita, mutta sisällä on tuhoja. Vesitorni on ollut poissa käytöstä vuosikausia.
Uusimmat
-
05:19
Vapautuuko Turun terroristi vuonna 2029? Asianajaja ei tähän usko
-
05:11
Israel teki valtavan iskun Beirutiin
-
05:00
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille – 18 kuollut
-
05:00
Hallitus yrittää yhtenäistää tänään ulkopolitiikan linjaa – kiistakysymykset syyniin presidentin johdolla
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
Lataa lisää