Viikonlopusta asti New York on kuhissut muotiviikkojen vuoksi julkkiksista. Vanha kunnon kohahduttaja Victoria Beckham varasti koko shown esittelemällä uuden hiustyylinsä.
Hurjan lyhyen tukan leikannut Victoria kohahdutti myös saapumalla eilen seuraamaan Marc Jacobsin näytöstä Jennifer Lopezin kanssa. Molemmat olivat pukeutuneet designerin asuihin.
Tänä vuonna kaksoset synnyttäneellä J-Lolla ja Victorialla lienee paljon yhteistä puhuttavaa: onhan brittitähdelläkin kolme lasta.
Huippumalli Helena Christensen paljasti tyylikkäästi säärensä ja näyttelijä Christina Ricci ja Winona Ryder bondasivat. Mutta eivät Nicole Richien kanssa, joka tällä asulla lunastaa itselleen muotiviikkojen järkyttävimmän asun tittelin.
Näyttelijä Julia Stiles hätkähdytti erikoisella topilla ja täysin meikittömällä tyylillä. Vogue-lehden päätoimittaja Anna Wintourilla oli taas asiaa tennistähti Maria Sherapovalle.
Laulaja Kelly Osbourne, DJ Leigh Lezark MisShapes-bändistä ja näyttelijä Joy Bryant nauttivat brittiläisen Matthew Williamsonin kevätnäytöksestä yhdessä.
Näyttelijä Renee Zellweger tuli Carolina Herreran muotinäytökseen, sillä hän pukeutuu yleensä punaiselle matolle klassikkosuunnittelijan asuihin. Renee olisi tosin voinut panostaa lookkiinsa edes hieman, ihan puuterikin olisi riittänyt...
Gossip Girlin Blake Lively ja Ruma Betty -sarjan Becki Newton kilpailevat eri tv-kanavilla, mutta tyttösiä yhdistää rakkaus muotiin.
Rod Stewartin ex-vaimo Rachel Hunterin tyyli oli yksi muotiviikkojen kammottavimmista. Uusseelantilainen ex-malli viihtyi katsomossa näyttelijä Susan Sarandonin ja tämän tyttären Eva Amurin kanssa.
Näyttelijä Mary Kate Olsen oli Proenza Schoulerin näytöksessä aina yhtä homssuisena itsenään.
MTV3:lla ensi keväänä alkavan Lipstick Jungle -sarjan Lindsay Price, Gossip Girlin Michelle Trachtenberg ja näyttelijä Zoe Saldana saapuivat kolmikkona Jill Stuartin näytökseen.
Tennistähti Serena Williams ja seurapiirirouva Ivana Trump eivät kuuluneet muotiviikkojen tyylikkäimpiin tähtiin.
Huippumalli Petra Nemkova ja näyttelijä-laulaja Juliette Lewis viihtyivät näytöskiertueella yhdessä.
Satellite Party -yhtyeen Etty Lau Farrell ja miehensä Perry, ruotsalainen Playboy-tähti Victoria Silvstedt ja miljardi-perijätär Lydia Hearst hätkähdyttivät asuillaan.
(MTV3)