Julkisen sanan neuvosto antoi historiallisen ohjeistuksen medioille

Julkisen sanan neuvosto (JSN) hyväksyi torstaina historiansa ensimmäisen algoritmien journalistista käyttöä käsittelevän lausuman. JSN:n mukaan sen laatima ohjeistus on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Euroopassa.

Journalismissa algoritmeja käytetään muun muassa vaalikoneissa, lukijalle kohdennetuissa juttusuosituksissa ja niin sanotuissa uutisroboteissa.

JSN toteaa lausumassaan, että algoritmisia apuvälineitä käytettäessä journalistista päätösvaltaa ei saa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Algoritmien hyödyntämisen JSN pitää kuitenkin journalismille hyödyllisenä, ellei jopa välttämättömänä.

– Algoritmia ei kuitenkaan pidä ostaa jostakin Kalifornian Piilaaksosta kuin sikaa säkissä, vaan päätoimittajan on ymmärrettävä sen keskeiset toimintaperiaatteet, sillä hän on viime kädessä vastuussa journalistisesta sisällöstä, johon algoritmit vaikuttavat, JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström sanoo tiedotteessa.

JSN korostaa myös, että tiedotusvälineen tulee kertoa yleisölleen, jos sen julkaisema journalistinen sisältö on olennaiselta osin tuotettu ja julkaistu automaattisesti. Neuvosto suosittelee, että tällaisten juttujen yhteydessä kerrotaan automatiikan käyttämisestä ja siitä, mikä on julkaistujen tietojen lähde.

Neuvoston mukaan yleisöllä on myös oikeus tietää, jos journalismia suositellaan ja kohdennetaan käyttäjätietojen perusteella eri tavoin eri ihmisille.

Lue myös:

    Uusimmat