Julia Roberts

Roberts, Julia
Roberts, JuliaCopyright MTV3i/AP GraphicsBank 2002
Julkaistu 28.05.2002 15:30

Teatterisuvun kasvatti.

Julia (Julie Fiona) Roberts syntyi Yhdysvalloissa Georgian osavaltiossa 28. lokakuuta vuonna 1967. Robertsin perhe asui ensin Atlantassa, kunnes Julian vanhemmat Walter ja Betty erosivat 1972. Julia muutti äitinsä ja isosiskonsa Lisan kanssa läheiseen Smyrnan pikkukaupunkiin. Kun Julia oli yhdeksänvuotias, hänen isänsä kuoli syöpään. Julian vanhemmat olivat teatteri-ihmisiä ja pitivät avioliittonsa aikana näyttelijäkoulua. Perheellä oli niin vahva teatteriperinne, että Julia oli alun perin vastahakoinen myöntämään, että halusi ryhtyä näyttelijättäreksi. Sille alalle hän kuitenkin loppujen lopuksi suuntautui, samaten kuin hänen veljensä Eric Roberts, joka on myös tunnettu näyttelijä. 90-luvulla Julia ja Eric riitaantuivat, eikä Julia ole ollut vuosiin puheväleissä veljensä kanssa.

Julian ensimmäiseksi elokuvaesiintymiseksi on mainittu jo vuonna 1983 ilmestynyt TV-elokuva Ikuinen nuoruus (Forever Young). Julia oli vasta 17-vuotias, kun hän muutti New Yorkiin ja alkoi tehdä mallin töitä. Hän pääsi melko pian TV- ja elokuvarooleihin, ja parikymppisenä hänen uransa oli jo hyvässä nousussa. 1980-luvun lopulla hän pääsi esiintymään muutamassa suositussa TV-sarjassa (Crime Story, Miami Vice), ja pari elokuvaakin syntyi: Baja Oklahoma, jota piristivät country-tähdet Willie Nelson ja Emmylou Harris, sekä Blood Red, jossa Julia näytteli yhdessä veljensä Ericin kanssa. Vuonna 1988 ilmestyivät nuorisokomedia Rokkikesä (Satisfaction / Girls of Summer) ja kolmesta pizzeriassa työskentelevästä tytöstä kertova ihmissuhdekomedia Mystic Pizza, jossa Julia varsinaisesti herätti elokuvapiirien huomion.

Tie tähdeksi aukeni jo seuraavana vuonna, kun Julia voitti vaikeuksien kautta roolin tunteikkaasta pikkukaupunkidraamasta Teräskukat (Steel Magnolias, 1989). Julia pääsi ensimmäistä kertaa todella nimekkääseen näyttelijäkaartiin, mutta elokuvassa esiintyneet Sally Field, Dolly Parton, Shirley McLaine, Olympia Dukakis ja Daryl Hannah jäivät kaikki nuolemaan näppejään, kun parikymppinen uusi tähti nappasi roolistaan Oscar-ehdokkuuden parhaan naissivuosan kategoriassa ja Golden Globe -palkinnon.

Seuraavana vuonna oli sitten vuorossa lopullinen läpimurto. Garry Marshallin ohjaamassa Pretty Womanissa Julia esitti prostituoitua, johon Richard Geren esittämä liikemies ihastui. Urbaania tuhkimotarinaa on kritisoitu jopa prostituution ihannoimisesta, mutta siitä muodostui yksi kaikkien aikojen suurimmista menestyselokuvista, joka on tuottanut yli 500 miljoonaa dollaria. Julia Roberts nimitettiin Oscar-ehdokkaaksi parhaan naispääosan kategoriassa. Samana vuonna ilmestyivät elämän ja kuoleman rajatiloja tutkiskellut mielenkiintoinen jännityselokuva Raja tuntemattomaan (Flatliners, 1990), ja kaupallisesti varsin hyvin menestynyt trilleri Vihollinen vuoteessani (Sleeping with the Enemy, 1990), jossa Julia esitti sadistista aviomiestään pakenevaa naista.

Vuonna 1991 olivat vuorossa nyyhkydraama Rakkauden valinta (Dying Young) ja Steven Spielbergin Peter Pan -mukaelma Hook - Kapteeni Koukku (Hook), jossa Julia esitti Helinä-keijua. Kumpikin elokuva sai varsin kylmän vastaanoton kriitikoilta. Hook-elokuvan valmistumisen jälkeen Julia piti kahden vuoden tauon, jolloin hän ei osallistunut elokuvien tekoon. Mediassa esitettiin paussin syyksi mitä hurjimpia teorioita huumeidenkäytöstä mielenterveydellisiin ongelmiin, mutta Julia itse selitti tauon johtuneen yksinkertaisesti siitä, ettei hänelle tarjottu tekemisen arvoisia rooleja.

1990-luvun puolivälin jälkeen Julialla on ollut rooli useammassakin romanttisessa komediassa. Vuonna 1996 valmistui Woody Allenin ohjaama musiikkipitoinen iloittelu Kaikki sanovat I Love You (Everybody Says I Love You), ja seuraavana vuonna oli vuorossa Kuka sanooo tahdon (My Best Friend s Wedding, 1997). Vuonna 1999 Roberts nähtiin kahdessa komediassa: Notting Hillissä hän esitti kuuluisaa filmitähteä, Anna Scottia, joka alkaa seurustella tavallisen tyypin kanssa. Elokuvassa Morsian karkuteillä (Runaway Bride) Roberts näytteli jälleen Richard Geren kanssa. Komedioiden lomaan mahtui jännitystäkin, jota toi rooli Mel Gibsonin rinnalla elokuvassa Salaliittoteoria (Conspiracy Theory, 1997). Chris Columbusin ohjaamassa draamaelokuvassa Aina vierelläsi (Stepmom, 1999) Roberts esitti uusioperheen äitipuolta.

Steven Soderberghin ohjaamassa tositapahtumiin pohjautuvassa elokuvassa Erin Brockowich (2000) Roberts näytteli määrätietoista tutkimusassistenttia, joka käy mahdottomalta tuntuvaan oikeustaisteluun suuryritystä vastaan. Rooli toi Julia Robertsille hänen ensimmäisen Oscar-palkintonsa, ja sen lisäksi tukuittain muita palkintoja parhaasta naispääosasta. Hän sai mm. Golden Globe -palkinnon, britti-Oscarin eli BAFTA-palkinnon, Blockbuster Entertainment Awardin, MTV Movie Awardin, elokuvanäyttelijöiden killan SAG-palkinnon sekä lukuisia kriitikoiden palkintoja. Myös katsojat ovat useina vuosina äänestäneet Robertsin suosituimmaksi naispuoliseksi elokuvatähdeksi: hänelle on myönnetty People s Choice Award mm. 2000, 2001 ja 2002.

Vuonna 2001 valmistui kolme Robertsin tähdittämää elokuvaa: romanttinen komedia Valkokankaan lemmikit (America s Sweethearts), toimintakomedia The Mexican ja Steven Soderberghin ohjaama komediapitoinen jännäri Ocean s Eleven, jossa Robertsin ohella nähdään George Clooney, Matt Damon ja Brad Pitt. Julia Roberts esittää siinä kasinoryöstöä suunnittelevan Danny Oceanin (Clooney) ex-vaimoa.

Keväällä 2002 purkitettiin Julian suosikkiohjaajan Steven Soderberghin romanttinen komedia Full Frontal (2002) ja draamakomedia Confessions of a Dangerous Mind (2002), jonka on ohjannut George Clooney. Vuoden 2003 ohjelmistoon lukeutuu mm. Mona Lisa Smile, jossa Julialla on pääosa.

Julia Roberts on parhaiten palkattu naiselokuvatähti kautta aikojen. Nykyisin hänelle maksetaan miltei säännönmukaisesti näyttelijöiden huippupalkkaa, joka on mojovat 20 miljoonaa dollaria filmiltä. Julialla on myös oma Shoelace-tuotantoyhtiönsä.

Robertsin välit tiedotusvälineitten kanssa eivät vuosien varrella ole olleet parhaat mahdolliset. Mediassa on innokkaasti kuvattu Robertsin taipumusta valita ja vaihtaa miesystäviään omien elokuviensa näyttelijäkaartista: Liam Neeson (Satisfaction, Michael Collins), Dylan McDermott (Steel Magnolias) ja Kiefer "Donaldin poika" Sutherland (Flatliners) ovat kuuluneet tähän joukkoon, ja muita näyttelijöitä Julian elämässä ovat olleet Jason Patric ja Frendit-TV-sarjasta tuttu Matthew Perry. Laulaja Lyle Lovettin kanssa solmittu alle kaksi vuotta kestänyt avioliitto oli myös lehtien erityisen mielenkiinnon kohteena, mutta Robertsin mukaan hän ja Lovett ovat edelleen parhaita ystäviä. Noin kolmen vuoden ajan Julia seurusteli Kova laki -tv-sarjasta tutun Benjamin Brattin kanssa, mutta sydänkäpy vaihtui Ocean s Eleven -leffan kuvausten aikana kesällä 2001 kameramies Daniel Moderiksi.

Huolimatta median piikittelystä Julia Robertsin asema näyttää vakiintuneelta. Kuvankaunis tähti on ollut useita kertoja People Magazinen laatiman maailman 50 kauneimman ihmisen listan kärjessä, niin myös vuonna 2002. Julia Roberts saa runsaasti myönteistä julkisuutta myös lukuisista hyväntekeväisyyshankkeistaan, joista mainittakoon UNICEF-toiminta ja varojen kerääminen Rhettin syndrooman, pikkutyttöihin iskevän oudon hermostollisen sairauden tutkimus- ja hoitotyölle.

Teksti: Petteri Ruotsalainen / Ville Lähde / Marjo Turunen

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat