Mikkelin Jukurit vie nimiinsä jääkiekon Mestiksen runkosarjan.
Jukurien ykköstila varmistui maanantaina joukkueen kaadettua kotiluolassaan Kiekko-Laserin maalein 6-3.
Helpolla ei maanantainen voitto irronnut, sillä oululaisryhmä pääsi kolmanteen erään 3-2-johdossa.
Mikkeliläisten päävalmentaja Jarno Pikkarainen oli kuitenkin saanut piiskattua viimeisellä erätauolla ryhmälleen kirivaihteen päälle. Jukurit nousi tasoihin Sami Lähteenmäen maalilla ajassa 42.54 ja takoi seuraavan reilun kymmenminuuttisen aikana kiekon vielä kolmasti K-Laserin maaliin.
- Käsittämättömän ala-arvoinen kolmas erä. En voi ymmärtää, että joukkue voi tehdä tuollaisen muodonmuutoksen kahden erän jälkeen. Nyt täytyy käydä läpi, mistä tässä oli kyse, K-Laserin päävalmentaja Mikko Manner puuskahti MTV3:n haastattelussa.
- Hyvä käsikirjoitus tällaiselle pelille. Aloitettiin hyvin, sitten tuli vaikea vaihe ja toinen eräkin oli aika vaikeata. Löydettiin kuitenkin raivo kolmanteen erään, joka oli lopulta aika iloista pelaamista, Jukurien Pikkarainen puolestaan ynnäsi yhteen ottelun.
Jukurien tehokkaimpana hääri tehot 0+4 kerännyt Tuomas Muhonen, joka oli mukana kolmessa päätöserän neljästä maalista.
Runkosarjan päätöskierros pelataan keskiviikkona.
Sumo video id
Jääkiekon Mestis maanantaina:
Jukurit-K-Laser 6-3 (1-2, 1-1, 4-0)
1. erä: 2.31 Forsberg Henrik (Muhonen Tuomas-Hakkarainen Mikko) 1-0, 15.34 Hakomäki Oskari (Mattila Akseli-Peltonen Tomi) 1-1 yv, 19.29 Susi Atte (Pälve Harri-Peltonen Tomi) 1-2.
Jäähyt: 8.03 Perkkiö Matias K 2 min, 12.37 Mattila Akseli K 2 min, 14.39 Flinck Markku J 2 min, 16.00 Forsberg Henrik J 2 min, 19.41 Leinonen Tommi K 2 min.
2. erä: 20.17 Koivisto Juha (Kallioinen Ilkka-Hakkarainen Mikko) 2-2 yv, 28.36 Perkkiö Matias (Kiren Toni-Memonen Iiro) 2-3.
Jäähyt: 21.32 Flinck Markku J 2 min, 25.34 Mattila Akseli K 2 min.
3. erä: 42.54 Lähteenmäki Sami (Jasko Tomas-Muhonen Tuomas) 3-3, 47.45 Kallioinen Ilkka (Muhonen Tuomas-Kaijomaa Juuso) 4-3 yv, 49.18 Kaijomaa Juuso (Ryynänen Henri-Leivo Tomi) 5-3, 53.45 Ojanen Antti (Kaijomaa Juuso-Muhonen Tuomas) 6-3.
Jäähyt: 43.41 Kiren Toni K 2 min, 47.06 K 2 min, 50.14 Muhonen Tuomas J 2 min.
Jäähyt yhteensä: Jukurit 4x2=8 min, K-Laser 6x2=12 min.
Torjunnat: Tillanen Kai 9+6+8=23, Hakonen Matti 9+10+2=21.
Yleisöä: 1299.
Tuomarit: Pinomaa Joonas-Vanninen Mikko (Holma Tuukka-Telkkinen Jaakko).
Sarjataulukko:
Jukurit 48 29 8 3 8 183- 103 106 KooKoo 48 31 3 3 11 168- 100 102 Sport 48 22 5 3 18 138- 125 79 SaPKo 48 19 7 5 17 151- 148 76 D Team 48 19 7 3 19 144- 141 74 LeKi 48 23 1 2 22 154- 161 73 K-Laser 48 20 2 6 20 141- 147 70 K-Vantaa 48 18 6 3 21 142- 147 69 -------------------------------------------- HeKi 48 18 4 5 21 140- 167 67 Jokipojat 48 15 3 8 22 141- 169 59 -------------------------------------------- Hokki 48 14 5 5 24 128- 153 57 TuTo 48 13 0 5 30 135- 181 44
Seuraavat ottelut: 16.2. Hokki-Sport, K-Vantaa-D Team, Jokipojat-K-Laser, Jukurit-SaPKo, HeKi-KooKoo, LeKi-TuTo.
Jukurien Pikkarainen ottaisi kernaasti KooKoon maalivahdin
Katso Mestiksen runkosarjan topit ja flopit!