Mainos

Juhannusmuistio – kaupat sulkevat ja liikenne harvenee

Keskikesän juhla muuttaa jälleen kauppojen aukioloa sekä junien ja linja-autojen aikatauluja.

Päivittäistavarakaupat saavat olla auki juhannusaattona kello 7-12, mutta juhannuspäivänä ne ovat kiinni. Monet pienet kaupat ja haja-asutusalueiden myymälät voivat kuitenkin palvella asiakkaita myös juhannuksena. Sunnuntaina kaupat ovat auki normaalisti.

Juhannuksen vahvemmat juomat kannattaa ostaa viimeistään aattona aamupäivällä, koska pitkäripaiset sulkevat tuolloin ovensa kello 12. Juhannuspäivänä Alkon myymälät ovat kiinni.

Linja-autoilla on aattona aamupäivällä lauantailiikenne, mutta iltapäivällä vuorojen määrä vähenee. Juhannuspäivänä vuoroja ajetaan niukalti.

Myös junaliikenteessä on muutoksia. Toisaalta junavuoroja on peruttu, toisaalta taas esimerkiksi aatonaattona ja aattona on liikkeellä myös lisäjunia.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.