Juhani Palmu: Lapsi Leilan kanssa olisi unelmien täyttymys

Vakavasta sairaudesta pikavauhtia toipunut taiteilija katsoo luottavaisena kohti tulevaisuutta.

Uutena vuotena hengenvaaralliseen muukalaistautiin sairastunut Palmu kävi kuoleman porteilla, mutta selätti bakteerin vahvan peruskunnon vuoksi.

– Kyllä tämä sairastuminen on pistänyt minut ajattelemaan elämää. Se on sillä tavalla, että kun ei ole koskaan mitään vakavaa tapahtunut ja sitten tällaista tapahtuu yllättäen, niin se muuttaa ihmistä. Vaikka asia on vielä niin tuore, niin kyllä tässä on pakko ajatella asioita uudelleen. Osaan arvostaa elämää aivan uudestaan, kyllä tämä on ihmeellinen onni.

Juhani Palmun avioliitto Leilan kanssa on ollut täynnä värikkäitä vaiheita. Juhanin mukaan sairaus on lähentänyt heitä.

– Leila hoiti minua kuin pikkulasta. Arvostukseni Leilaa kohti on noussut tämän kaiken jälkeen. Tämä on lähentänyt meitä kovin, Juhani paljastaa Viihdeuutisille.

Pariskunta on kertonut julkisuudessa avoimesti lapsettomuudestaan. Parin lapsihaaveet ovat saaneet uutta toivoa Israelista, jossa Palmut vierailivat lapsettomuuteen erikoistuneiden huippulääkäreiden luona.

– Menemme taas maaliskuun lopulla Tel Aviviin. Lapsettomuusklinikalla sanottiin, ettei lapsen saaminen ole mahdotonta. Leilalla olleet terveydelliset ongelmat ovat korjattavissa.

– Meillä on ollut koko ajan toive, että saataisiin yhteinen pienokainen. Se olisi unelmien täyttymys. Nyt tuntuu, että tulevaisuudessa on kauhean paljon positiivisia asioita edessä. Näyttää hyvältä, Juhani tiivistää.

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)

Lue myös:

    Uusimmat