Journalistipalkinto neljälle

Tämän vuoden valtion journalistipalkinto on myönnetty neljälle toimittajalle. Lisäksi myönnettiin henkilökohtaisia sanomalehtimieseläkkeitä.

Toimittajat Martti Huhtamäki,Sinikka Siekkinen, Anneli Sundberg ja Rolf-Lennart Witting ovat saaneet tämän vuoden valtion journalistipalkinnon. 8500 euron palkinto myönnetään pitkästä ja merkittävästä journalistisesta urasta. Journalistipalkinnot jaettiin tänään Helsingissä. Palkinnot myönnettiin nyt neljännentoista kerran.

Lisäksi henkilökohtaisen ylimääräisen sanomalehtimieseläkkeen saivat Terttu Harju, Mauno Hyyryläinen, Maija Jalkanen, Lennart Lassfolkh, Ilkka Leino, Liisa Liimatainen, Anja Marttila, Lasse Niemi, Seppo Sadeoja ja Risto Vainio. Ylimääräinen sanomalehtimieseläke on runsaat 950 euroa kuukaudessa.

Journalistipalkinnon saajista Huhtamäki on toiminut uransa aikana muun muassa päätoimittajana, urheilutoimittajana ja kolumnistina. Päätoimittajana hän toimi 11 vuoden ajan Ilta-Sanomissa. Palkinnon perustelujen mukaan hänellä on ollut suuri merkitys Ilta-Sanomien kehittämisessä. Hän säilytti kuitenkin aina lehdessä asiallisen journalistisen linjan.

Siekkinen on toiminut Yleisradiossa toimittajana 36 vuotta. Palkinnon myöntäneen toimittajalautakunnan mukaan hän avasi ulkomaantoimittajan uran naisille aikana, jolloin esikuvia ei juurikaan ollut. Vuonna 1984 hänestä tuli Ylen ensimmäinen naiskirjeenvaihtaja. Hän on koko uransa ajan puolustanut rohkeasti sukupuolten välistä tasa-arvoa ja nostanut esiin epäkohtia.

Sundberg on toiminut yli 36 vuotta eri tehtävissä Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä. Toimittajalautakunta kehuu Sundbergin jättäneen uransa aikana politiikan journalismiin vahvat jäljet. Hän on myös liikkunut tällä journalismin alueella uskollisena tyylilleen ja laittaen itsensä likoon.

Witting on parhaiten tunnettu useista eri tehtävistään Nya Åland -lehdessä. Hän oli myös mukana toimittajien perustaessa lehden vuonna 1981 riitauduttuaan Tidningen Åland -lehden johdon kanssa. Perustelujen mukaan Witting oli avainasemassa, kun ilmaisunvapautta puolustettiin Ahvenanmaalla.

(MTV-STT)

Lue myös:

    Uusimmat