Kymmenien joukkotappelu turkulaisessa ravintolassa: järjestyksenvalvonta oli poliisin mukaan täysin riittämätöntä – Lounais-Suomessa muutenkin väkivaltainen yö

Turun keskustassa tapahtui aamuyöllä joukkotappelu, johon osallistui arviolta 20–30 henkilöä.

Lounais-Suomen poliisin mukaan Turun Linnankadulla sijaitsevassa ravintolassa alkoi joukkotappelu lauantain puolella puoli kahden aikaan aamuyöllä.

Ravintolan henkilökunnan arvio oli, että tappeluun osallistui noin 20–30 henkeä, eivätkä järjestyksenvalvojat saaneet tilannetta hallintaansa.

Poliisi tyhjensi usean partion voimin ravintolan ja määräsi sen suljettavaksi kyseiseltä illalta. Poliisin mukaan ravintolan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ei voitu ylläpitää. Poliisi sanoo tiedotteessaan, että järjestyksenvalvonta oli olosuhteisiin nähden täysin riittämätön.

Poliisin alustavan selvittelyn perusteella kyse oli kahden tai useamman eri ryhmän välienselvittelystä. Osallisilla oli ollut hallussaan teräaseita. Poliisin tiedossa kuitenkaan ei ole, että kukaan olisi loukkaantunut vakavasti. 

Poliisin lupavalvonta jatkaa asian selvittämistä anniskeluluvan haltijan kanssa. 

– Selvitetään normaalin tapaan, oliko ravintola tappelun aikaan liian täynnä, oliko järjestyksenvalvonta ravintolassa riittävä, olivat ihmiset liian päihtyneitä, kertoo komisario Joonas Tikka Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta.

Poliisilla rauhaton yövuoro

Lounais-Suomessa lauantain vastainen yö oli muutenkin rauhaton ja väkivaltainen.

Myös Turun Aurakadulla jokirannassa suoritettiin hälytystehtävä toisen joukkotappelun ja sen yhteydessä teräaseella aiheutettujen hengenvaarallisten vammojen takia.  Poliisi sai yöllä hieman ennen kello 01:tä ilmoituksen tappelusta Linnankadun ja Aurakadun risteyksessä.

Paikalta tavattiin useita henkilöitä, joista kaksi oli saanut vammoja. Vakavammin loukkaantuneelle henkilölle poliisi antoi paikalla ensiapua. Sairaanhoitoyksikkö kuljetti uhrin yhteispäivystykseen.

Toisen uhrin vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa. 
Epäilty 17-vuotias mies pakeni paikalta, mutta hän ilmoittautui itse poliisille lauantaina puolilta päivin.

Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä.

Myös Porissa epäillään tapon yritystä. Noin 30-vuotiaan mieshenkilön epäillään puukottaneen toista miestä hengenvaarallisesti Eteläkauppatorilla aamuyöllä hieman ennen kello 02:ta.

Uhri kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Poliisi otti epäillyn kiinni lähistöltä heti teon jälkeen ja hän on alustavassa puhuttelussa myöntänyt teon.

Poliisin mukaan esitutkinta jatkuu viikonloppuna asianosaisten ja todistajien kuulemisella sekä teknisellä tutkinnalla.

Poliisi otti lisäksi yön aikana kiinni useita henkilöitä rikoksesta epäiltyinä ja aggressiviisen tai häiritsevän käyttäytymisen takia.

Lue myös:

    Uusimmat