Viisi vuotta keikkataukoa pitänyt Jonna Tervomaa palaa lavoille. Uuden albuminsa syyskuussa julkaiseva artisti nähdään kahdella intiimillä klubikeikalle.
Vuoden 2008 joulukuussa Jonna Tervomaa jätti hyvästit aktiiviselle keikkailulle kahden upean Aleksanterin teatterin konsertin myötä. Nyt lähes viiden vuoden keikka-, ja kuuden vuoden levytystauon jälkeen Jonna Tervomaa soi radioissa tiuhemmin kuin koskaan. Tulevan albumin ensimmäinen singlejulkaisu Minä toivon on juhlinut Suomen radiosoittolistan top-kympissä jo kohta neljän kuukauden ajan. Pitkään odotettu kuudes studioalbumi Eläköön julkaistaan 20. syyskuuta.
Ennen albuminjulkaisua Jonna Tervomaa nähdään kahdella pienimuotoisella klubikeikalla, joissa päästään intiimissä ympäristössä fiilistelemään uuden kiertuekokoonpanon yhteissoundia. Tervomaan lisäksi yhtyeessä soittavat Mikko Määttä (basso), Jere Ijäs (koskettimet), Jaakko Murros (kitara) ja Santeri Saksala (rummut).
Lue lisää keikoista Livenation-sivustolta.
(MTV3)