(Warner Music)
Huolimatta siitä, millaisen kuvan Meri-Tuuli Elorinne eli Jippu antaa itsestään julkisuudessa, on hänen uusin albuminsa jälleen erittäin miellyttävää kuunneltavaa. Vähän vanhaa ja vähän enemmän jotain uutta. Väärinpäin lentävät linnut on selkeämmin menevää poppia kuin kaksi ensimmäistä levyä. Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan (2006) – ja Kuka teki minusta tän naisen (2008) –albumit olivat tasaisempia ja rauhallisempia kokonaisuuksia, uudella levyllä Jippu tuntuu rentoutuneen ja revittelee jopa diskojumputukseen asti.
Jipun uutta levyä ehdittiinkin odotella, sillä edellinen soololevy ilmestyi jo neljä vuotta sitten. Onneksi välissä päästiin nautiskelemaan naisen duetoinnista Samuli Edelmannin kanssa Pimeä uni –albumilla (2010). Jipun ja Samulin äänet soivat todella hyvin yhteen ja levylle oli onnistuttu valitsemaan juuri heille sopivia kappaleita.
Väärinpäin lentävät linnut –albumilla Jippu laulaa edelleen arkisista asioista: ihmissuhteista, rakkaudesta ja erosta; ilosta ja surusta. Sanoitukset Jippu on tehnyt levylle itse ja se tekeekin kappaleista hyvin henkilökohtaisia, yleistunnelma on melko surumielinen. Sävellyksiä Jipun itsensä lisäksi ovat olleet väsäämässä mm. Leri Leskinen, MGI ja Tuure Kilpeläinen. Yksi mainio lainauskin levylle on päätynyt nimittäin Onneton morsian –niminen kappale. Kyseessä on versio yhdysvaltalaisen Sam Phillipsin hienosta biisistä Sister Rosetta Goes Before Us.
40-minuuttiselle levylle mahtuu 12 monentyylistä biisiä. Levyltä on ilmestynyt kaksi sinkkua: maaliskuussa nimibiisi Väärinpäin lentävät linnut, joka yltyy melkoisen mahtipontiseksi kertoessaan parisuhteen loppuhetkistä. Toisena sinkkuna nyt toukokuussa julkaistiin levyn aloituskappale Eva (Nukutaan kielletyllä iholla), joka kertoo naistenvälisestä rakkaudesta. Jipun tapa esittää laulunsa sekä koskettavat sanoitukset tekevät kappaleista kovin riipaisevia. Yllä mainitusta diskojumputuksesta hyvä esimerkki on Henki ja elämä –kappale, joka jumputtaa ja pumputtaa eteenpäin kuin kunnon ysäriviisu konsanaan.
Nimikkobiisin lisäksi levyltä löytyy toinenkin mahtipontinen kappale. Haluun unohtaa rauhassa lopettaa levyn ja se tuntuu aika raskaalta lopetukselta, sillä Jippu kailottaa kovempaa kuin koskaan ennen. Kappale alkaa hyvin rauhallisesti, mutta yltyy erittäin dramaattiseksi. Onneksi tällaista kailotusta ei kuulla levyllä tämän enempää. Tarinaltaan kappale on oiva viimeinen biisi.
Useissa biiseissä on hyvin tarttuvat kertosäkeet ja kauniit melodiat. Uusi levy on huomattavasti paljon tanssittavampi kuin kaksi edellistä albumia. Ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen mieleen jäävät parhaiten kappaleet: Eva, Kuningas, Hei me erotaan, Onneton morsian ja Inhoan sinua. Vaikka levy ei olekaan yhtä tasainen kokonaisuus kuin Jipun aiemmat pitkäsoitot, niin kappaleet sinänsä ovat hienoja, tarkkaan mietittyjä kokonaisuuksia ja erittäin valmiiksi viilattuja teoksia. Ei siis ihme, että levyn ilmestyminen on kestänyt. Ihanaa, että odotus palkitaan näinkin hienolla kuuntelunautinnolla.