Mainos

Jessie-papukaijalta rääväsuinen vastaus katolle kiivenneille pelastajilleen – palomiehet riemuissaan

8:37

Kun karannut Jessie-papukaija oli nököttänyt talon katolla kolme päivää, omistaja soitti palokunnan paikalle. Palomiesten suureksi riemastukseksi lintu käski pelastamaan kiivennyttä miestä "suksimaan kuuseen" ja lennähti sitten toiselle katolle.

Yllä olevalla videolla kerrotaan koiran adoptoinnista.

Turkoosin ja keltaisen kirjava Jessie-papukaija nökötti kolme päivää talon katolla Edmontonissa, Pohjois-Lontoossa.

Lopulta palokunta kutsuttiin paikalle pelastamaan sinikelta-ara ahdingostaan. Linnun omistaja ja eläinpelastuspartio eivät olleet onnistuneet houkuttelemaan Jessietä pois katolta.

Alkoi kiroilla runsaasti

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Omistaja neuvoi tikkaita kiipeämään lähtevää palomiestä kokeilemaan, auttaisiko, jos Jessielle sanoisi ”rakastan sinua”.

Jessie vastasi ensin takaisin, ”minäkin rakastan sinua”, mutta sen jälkeen muuttui ääni kellossa. Se nimittäin käski pelastajaansa suksimaan kuuseen.

Jessie ja nimeltä mainitsematon linnun omistaja puhuvat myös turkkia ja kreikkaa, joten tiimi yritti muillakin kielillä maanitella tipua alas, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Jessie vain jatkoi voimasanojen viljelyä, mikä oli palomiehistä hurjan viihdyttävää.

Linnulla kaikki hyvin

Omistaja oli aiemmin pelännyt, että Jessiellä oli jokin hätänä, kun se ei suostunut tulemaan alas katolta. Ei ollut tietoa, oliko lintu kenties loukannut itsensä.

Pelastusoperaation aikana kävi kuitenkin ilmi, että papukaija oli täysin kunnossa. Lopetettuaan solvausten syytelyn se lennähti toisen talon katolle, sieltä puuhun ja lopuksi omistajansa luo.

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.