Paikastaan jalkapalloliigassa jälleen kerran taisteleva Jazz ja mitaleille tähyävä Allianssi tarjosivat sunnuntaina Porin stadionilla kuuman kamppailun, johon myös päätuomari Mika Koskinen pisti omat mausteensa. Pisteet jaettiin maalein 1-1 (0-1). Kumpikin voi olla lopputulokseen tyytyväinen.
Allianssi aloitti väkevästi ja hallitsi lähes puoli tuntia kenttätapahtumia varsin selkeästi. Odotettu johtomaali tulikin 17. minuutilla, kun Rami Rantasen kierteinen kulmapotku painui auringon sokaiseman, Jazzin maalille palanneen Tomi Niemen ohi takakulmaan.
Vähitellen kotijoukkuekin pääsi peliin paremmin mukaan ja toisen jakson alkuhetkilläkin tulikin sen tasoitus. Piracaia rakenteli tilanteen, tauolla kentälle päässyt Toni Junnila syötti Jani Raukolle (kuvassa), joka Allianssin maalin suulta kolmen vastustajan keskeltä laukaisi pallon ohi Robert Racsin.
Jazzilla oli jatkossa ottelun parhaat tilanteet jopa voittoon, mutta viimeistelytaito ei riittänyt.
- Kaksijakoinen ottelu. Jazz pisti luukut kiinni ja vei meitä vauhdin täysin pois. Pelinrakentelumme oli aivan liian hidasta. Jazzin vastahyökkäykset olivat todella vaarallisia, joten pisteeseenkin on oltava tyytyväinen, myönsi Allianssin valmentaja Ari Tiittanen.
Jazzin valmentaja Seppo Sairanen oli hänkin pisteeseen tyytyväinen.
- Toki voittoonkin olivat eväät, mutta hyvä näinkin.
Jazzin puolustus pelasi koko ajan melkoisessa paineessa, mutta onnistui Vesa Rantasen johdolla hyvin. Edellisessä Allianssi-ottelussa saamastaan kyynärpäävammasta toipunut Junnila toi selvästi eloa kotijoukkueen hyökkäyspeliin.
Alliansin ykkösmies oli Jani Sarajärvi. Rami Rantanen oli myös vireessä. Justus Vajanne otettiin kiinni monen miehen voimin.
Erotuomari Mika Koskisen ilta ei ollut hääppöinen. Hänen ratkaisunsa eivät vaikuttaneet ottelun lopputulokseen, mutta erikoiselta tuntui Jarno Tuunaisen selviäminen alimpana pelaajana läpipäässeen Timo Furuholmin kaadosta vain keltaisella kortilla.
Sairasen kommentti tuomaritoiminnasta oli hänelle tyypillinen:
- Erotuomarithan ovat aina oikeassa.
Jazz - Allianssi 1-1 (0-1)
17. Rami Rantanen 0-1
49. Jani Raukko (Toni Junnila) 1-1.
Erotuomari: Mika Koskinen.
Yleisöä: 1512.
Jazz: Tomi Niemi, Vesa Rantanen, Juha Luoma (v), Jani Raukko (v, 72. Matti Lähitie), Piracaia, Ilkka Santahuhta (46. Toni Junnila), Matti Santahuhta (84. Timo Furuholm), Marko Koivuranta, Juha Riippa (v), Tero Jääskelä, Teemu Vihtilä.
Allianssi: Robert Racz, Janne Moilanen, Jarno Tuunainen (v), Ari-Pekka Roiko, Harri Haapaniemi (81. Ilpo Verno), Heikki Pulkkinen, Rami Rantanen (v), Justus Vajanne (87. Kari Rissanen, v), Peter Sampo, Timo Marjamaa, Jani Sarajärvi (90. Marcim Pachowicz).
(MTV3-STT)