Japanissa erikoinen buumi – vakuutuksia kourintaa varten

Japanilaismiehet ottavat innolla vakuutuksia siltä varalta, että joutuisivat syytetyiksi kourimisesta. Kuvituskuva.
Julkaistu 02.06.2017 14:20

MTV UUTISET - STT - AFP

Japanilaismiehet ottavat innolla vakuutuksia siltä varalta, että joutuvat väärin perustein syytetyiksi naisten kourimisesta, kertoo vakuutuksia myöntävä yhtiö.

Japani on yrittänyt kitkeä käpälöintiä televisiokampanjoilla ja ilmoituksilla. Rautatieyhtiöt ovat puolestaan varanneet osan junavaunuista ruuhka-aikaan ainoastaan naisille.

Kourintavakuutus korvaa lakikulut sekä mahdolliset hoitokulut, jos epäilty kourija jää vaikkapa junan alle. Kähminnästä epäillyillä kun on ollut tapana paeta pitkin ratakiskoja, mikä ei ole järin turvallista.

– On mahdotonta ennustaa, josko joutuu syytetyksi kourinnasta. Haluamme auttaa ihmisiä, joita tämä asia hermostuttaa, perusteli vakuutuksia myöntävän Small A mount and Short Term Insurance -yhtiön johtaja Shoji Sugimoto.

Vajaat pari tuhatta japanilaista pidätetään vuosittain käpälöinnistä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat