Japanin GP:n lehdistötilaisuudessa paikalla voittaja Sebastian Vettel (SV), toiseksi sijoittunut Jarno Trulli (JT) sekä kolmanneksi ajanut Lewis Hamilton (LH).
Kysymys: Sebastian, dominoit viikonloppua täysin. Sinulla täytyy olla mahtava tunne?
SV: Kyllä. Mikä kisa! Jo eilisen paalupaikan jälkeen olimme suosikkeja. Ensin täytyi ottaa startti. Olimme varsin luottavaisia, koska starttimme ovat viime aikoina olleet hyviä, vaikka niin ei aina ollut kauden alussa. Olimme näin ollen luottavaisia siitä, että pystyisin puolustamaan sijaani. Tilanne oli kuitenkin tiukempi kuin ajattelin. Mennessäni ykkösmutkaan näin yhtäkkiä hopeanuolen vasemmalla puolellani. Minulla oli tilanteessa etu puolellani, koska olin sisälinjalla. Sen jälkeen yritin puristaa jokaisella kierroksella. Auto oli fantastinen ja onnistuin nopeasti tekemään melko ison kaulan. Taktiikkamme mukaan ajoimme kaksi kierrosta pidempään kuin Lewis ja kierroksen pidempään kuin Jarno ensimmäisellä vedolla. Kaikki onnistui. Kisa oli kontrollissani loppupuolelle asti. Laitoin pehmeät renkaat viimeiselle vedolle. Halusin pitää hauskaa ja tein yhden todella nopean kierroksen, 1.32,5. Insinöörini sanoi sen jälkeen minulle radiolla, että pidä huolta renkaistasi, jos vaikka tulee turva-auto. Kierrosta myöhemmin turva-auto tulikin. Sellaista ei tietenkään toivo, kun on johdossa 10 sekunnilla. Pidin huolta renkaistani ja pystyin hyödyntämään niitä uusintalähdössä. Grosjean oli tilanteessa takanani ikään kuin turvatyynynä. Uusintalähtöni oli erittäin hyvä. Ajoin sen jälkeen 3-4 ilmiömäistä kierrosta kasvattaen kisan voittoon vaaditun turvallisen kaulan. Lopultakin teimme sen. Kiljuin radioon. Edelliset kisat menivät ylös ja alas. Välillä meillä oli vauhtia, ja välillä ei. On hyvä olla takaisin ykkössijalla sunnuntaina.
Kysymys: Jarno, menetit sijan lähdössä ja sitten taistelit Lewisin kanssa saadaksesi sen takaisin?
JT: Tiesin lähdön olevan kisan tärkein ja vaikein hetki, koska vierelläni oli erittäin hyvä lähtijä ja me emme yleensä ota niin hyviä lähtöjä. Lewisilla on autossaan Kers, joten oli varsin helppo kuvitella, mitä ykkösmutkassa tapahtuisi. Tällä kertaa autoni lähti kuitenkin melko hyvin liikkeelle ja pystyin melkein pitämään sijani. Lewis tuli kuitenkin ohitseni ja minä jouduin seuraamaan häntä. Minä todella nautin kisasta, koska ajoimme siinä Lewisin kanssa aika-ajokierroksen toisensa perään. Ero vaihteli suuntaan ja toiseen, eikä se ollut helppoa. Ensimmäisen varikkokäynnin jälkeen olin jälleen lähellä hänen kannassaan. Se oli todella rankkaa, mutta nautin siitä, koska auto toimi hyvin ja kyse oli vain siitä, että puristaa kovaa ja laittaa Lewisille painetta. Sitten lopulta, tallin taktiikan ansiosta, pääsimme hänen edelleen viimeisellä varikkokäynnillä. Sen jälkeen minulla oli helppoa, lukuun ottamatta turva-autoa, jonka ajattelin tuovan minulle vaikeuksia, koska Lewis olisi kannassani Kers-autollaan. Pystyin kuitenkin kasvattamaan uudestaan johtoani. Kiitokset tallille. Tämä on fantastinen tulos, vaikka olisin todella halunnut voittaa. Se oli kuitenkin mahdotonta.
Kysymys: Lewis, nautitko yhtä paljon kuin Jarno?
LH: Kyllä. Meillä oli mahtava kisa. Yritin nousta lähdössä kaksi sijaa, mutta he molemmat saivat hyvät lähdöt, mitä ei aina tapahdu. Minulla ja Jarnolla oli hyvä taistelu. Sebastian ajoi fantastisesti ja karkasi. En pystynyt vastaamaan näiden kahden vauhtiin ensimmäisellä sektorilla, jossa kyse on downforcesta, mutta keskisektorilla olin nopea, kuten myös viimeisellä sektorilla Kersin ansiosta. Menetin kuitenkin Kersin toisen varikkokäynnin aikoihin. Se vaikutti kierrosaikoihini suoraan muutaman kymmenyksen. Kun niin tapahtuu, vaikuttaa se myös jarrutasapainoon, joten tilanne kävi vaikeaksi. Tiesin, että minulla täytyisi olla 3 sekunnin kaula ennen toista varikkokäyntiäni ja käsittääkseni se olikin jo 3,1 sekuntia, mutta sitten parilla viimeisellä kierroksella menetin siitä puolisen sekuntia. Pääsimme lähelle, mutta sen jälkeen, kun hän oli edelläni, oli mahdotonta pysyä vauhdissa mukana. Nämä kaksi kuljettajaa tekivät fantastista työtä. Taistelemme heitä vastaan jälleen seuraavassa kisassa.
Kysymys: Sebastian, kerro lähtötaktiikastasi. Ajoit aivan keskilinjaa pitkin?
SV: Taktiikkana oli saada hyvä lähtö. Keskityin omaan suoritukseeni. Liikkeellelähtö sujui hyvin. Sen jälkeen katselin oikealle ja vasemmalle nähdäkseni, saiko joku minua paremman lähdön. Havaitsin saaneeni kelvollisen lähdön, joten päätin pysyä keskellä. Olin varautunut menemään sisälinjalle, jos Lewis saisi erittäin hyvän lähdön. Niin ei käynyt, joten pysyin keskellä. Sitten yhtäkkiä hän kuitenkin tuli vasemmalta lähes rinnalleni. Onneksi minulla oli kuitenkin etu puolellani ykkösmutkaan mentäessä. Sen tilanteen lisäksi minulla ei onneksi ollut rengas rengasta vasten ajamista. Toivoin puhdasta kisaa. Turva-autotilanne ei ollut toiveideni mukainen, mutta siitä huolimatta auton vauhti oli fantastinen. Rata on uskomaton. Kun ylitin maalilinjan lähtiessäni viimeiselle kierrokselle, nautiskelin ykkössektorista. Se oli samanlaista kuin aika-ajoissa, kun auton vei jokaisella kierroksella äärirajoille ylämäkeen ajettavissa S-mutkissa. Se on fantastista, etenkin silloin, kun auto toimii näin hyvin.
Kysymys: Jarno, mitä tämä tulos merkitsee Toyotalle?
JT: Tämä on tuplatulos, koska Timo ajoi äskettäin fantastisesti toiseksi Singaporessa. Kun tulimme sieltä tänne, vaikutti auto heti kilpailukykyiseltä. Talli osoittaa tällä, että pystyy työskentelemään formula ykkösissä. Tietysti on vielä joitain osa-alueita, joilla meidän täytyy parantaa. On fantastista olla palkintopallilla kotiyleisön edessä. Se on koko tallin ansiota. Toivotan mahtavalle tallikaverilleni, joka ei harmillisesti pystynyt tänään ajamaan, kaikkea hyvää. Meillä on tallin sisällä hauskaa ja teemme tuottavaa työtä. Ilmapiiri on mahtava ja minun on hienoa olla nyt palkintosijalla.
Kysymys: Lewis, menetit sijan Jarnolle, mutta sinulla oli tilaisuus saada se takaisin uusintalähdössä?
LH: Parin viimeisen turva-autokierroksen ajan kyselin talliltani, saisivatko he Kersin takaisin toimintaan. Olisin todella tarvinnut sitä, jotta minulla olisi ollut mahdollisuus ohittaa Jarno uusintalähdössä. He eivät kuitenkaan saaneet sitä kuntoon. Yritin päästä niin lähelle kuin mahdollista, mutta en ajanut viimeisestä mutkasta tarpeeksi lähellä häntä. Hän teki hyvää työtä. Ohituksissa täytyisi olla aina todella lähellä, mutta en pystynyt siihen. Nämä olivat hyvät pisteet tallillemme.
Kysymys: Sebastian, olet 16 pistettä perässä kärkeä 2 kisaa ennen kauden päätöstä. Kimi Räikkönen osoitti, että sellaisen eron kiinnikurominen on mahdollista. Mitä ajattelet siitä?
SV: Se on mahdollista. Tilanne näyttää nyt paljon paremmalta. Olisi kiva, jos kisoja olisi vähän enemmän jäljellä, mutta niitä on kaksi. Olemme mukana taistellaksemme. Paras keino on ajaa voittoja. Meillä on mahtava auto, jota edelleen parannetaan. Tehtaan miehet tekevät erittäin kovasti töitä. Katsotaan, mitä pystymme tekemään. Keskitymme omaan tekemiseemme ja yritämme voittaa. Mitä Jenson ja Rubens tekevät, se on heidän käsissään. Minä jatkan puristamista.