Suomea näyttävästi Euroopan naisten lentopallosarjoissa edustanut Riikka Lehtonen on lähellä saada sopimuksen Japanin rahakkaaseen liigaan.
Maailman kovatasoisimman sarjan, Italian mestaruutta viime kaudella Bergamon riveissä juhlinut Lehtonen on neuvotellut japanilaisseuran kanssa, mutta enempää hän ei suostu paljastamaan.
- Tässä nyt katsotaan, saadaanko sopimus kuntoon. Kiinnostusta sieltä kuitenkin löytyy. Sen enempää en sano ennen kuin yksityiskohdat on selvitetty. Asia selviää ihan lähiaikoina, Lehtonen kertoo salaperäisesti.
- Huhut siirrosta pitävät kuitenkin paikkansa, Lehtonen naureskelee.
Lehtonen oli lähellä muuttoa nousevan auringon maahan jo vuosi sitten, mutta silloin siirto kariutui viime metreillä olkapäävammaan.
- Olin jo varannut lennot Japaniin, sillä minun olisi pitänyt käydä joukkueen testeissä. Olkapään murtumisen vuoksi homma peruuntui, Lehtonen selvittää.
- Tänä vuonna minun ei kuitenkaan tarvitse käydä testeissä, sillä tämä joukkue tietää minut, Lehtonen lisää.
Lehtosen ei tarvitse huolehtia huomisesta, vaikkei sopimusta Japaniin tulisikaan.
- Ei tässä tarvitse tyhjän päälle jäädä. Bergamo on tarjonnut jatkosopimusta ja se on yksi varteenotettava vaihtoehto.
Japanissa peli puolustusvoittoisempaa
Lehtonen on ammattilaisuralla iskenyt palloa Italian lisäksi Ranskassa. Cannesin riveissä Suomen ykköspelaaja valloitti maan mestaruuden kolmesti ja cupin kahdesti. Mestarien liigan mestaruutta joukkueen fanien suosikki pääsi juhlistamaan kaksi kertaa ranskalaisryhmän kanssa. Nyt veri vetää kuitenkin Kaukoitään.
- Tässä on tullut nähtyä Ranskaa ja Italiaa. Japanissa on useita kiehtovia juttuja, se on kaukainen maa ja siellä on toisenlainen kulttuuri. Tykkään kiertää maailmaa ja nähdä uusia sarjoja. Tässä alkaa ikääkin kertyä, ja siellä rahaa liikkuu vähän eri tavalla, Lehtonen listaa.
Lehtosen mukaan Japanin lentopallosarjan taso on "jossain Italian ja Ranskan välillä". Euroopassa naisten peli on tullut miehisemmäksi viime vuosien aikana, sillä pallot eivät elä kauan. Toisin on Japanissa, jossa pelityyli on puolustusvoittoisempaa.
- Pelaajat ovat siellä erittäin taitavia. Aasialaiset harjoittelevat jopa 6-8 tuntia päivässä, joten perustekniikka on heillä kunnossa, Lehtonen täsmentää.
- Lisäksi joukkueessa saa pelata vain yksi ulkomaalainen, joten koko sarjassa on vain 10 ulkomaalaista.
Loukkaantumiset häiritsivät viime kaudella
Lehtonen siirtyi Ranskasta Italiaan vuonna 2004. Viime kaudeksi hän teki sopimuksen Bergamoon, joka kauden aikana valloitti Italian mestaruuden ja cupin. Mestarien liigassa joukkue ylsi kolmanneksi.
Lehtosen kausi ei lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla, sillä suomalainen kärsi vatsalihasvammasta. Marraskuussa hän kuitenkin sai mahdollisuuden näyttöön.
- Sen jälkeen pelasin aina Mestarien liigan välieriin saakka avauskuusikossa. Cannesia vastaan pelatussa välierässä tuli kuitenkin toinen loukkaantuminen, minkä jälkeen en enää päässyt avaukseen.
- Onneksi (Italian) finaaleissa pelasin kuitenkin yli puolet peleistä. Olisi ollut karua istua vain vaihtopenkillä, sillä Italian mestaruus on ollut unelmani, suomalainen sanoo.
Kovan kauden jälkeen Lehtonen ei ollut enää mukana Suomen naisten maajoukkueessa, joka karsiutui vuoden 2007 EM-kisoista kesäkuussa. Lehtonen halusi sen sijaan viettää aikaa lähimmäistensä parissa.
- Maajoukkue ei ole kuitenkaan missään vaiheessa poissuljettu vaihtoehto jatkossa, laitahyökkääjä toteaa.
Lentopallosta Lehtonen ei ole luopunut täysin kesän ajaksikaan. Hän kiertää parinsa Annika Hurtamon kanssa kotimaan beach volley -kiertueen turnauksia, ja tiistaina parivaljakko lähtee Espanjan Valenciaan EM-turnaukseen.
(MTV3-STT)