Jani Tanskasella liikuttava jäähyväiskisa

Jani Tanskanen. Kuva: Matti björkman/LEHTIKUVA.
Jani Tanskanen. Kuva: Matti björkman/LEHTIKUVA.LEHTIKUVA
Julkaistu 09.12.2008 22:46

Jani Tanskanen esiintyi tiistaina viimeisen kerran mielitelineellään rekillä Jyväskylän monitoimitalolla. Rekin maailmanmestari vuodelta 1997 veti saliin väkeä täyteen ja runsaat 1200 ihmistä osoitti seisaaltaan suosiotaan Tanskaselle, joka otti taputukset vastaan liikuttuneena.

Tanskasen kutsukilpailussa olivat mukana mestarin lisäksi Sami Aalto, Mikko Kautto, Olli Torkkel ja Riku Koivunen, joka myös päätti uransa tässä kisassa.

- Aika jännät fiilikset olivat ennen suoritusta. Jännitti normaalia enemmän. Piti onnistua, koska pojat tekivät niin hienoja sarjoja. Oli hienoa, kun sali oli täynnä. Olen aina viihtynyt parhaiten kilpailuissa, joissa on runsaasti katsojia, Tanskanen sanoi.

Mika Holopainen valmensi Tanskasta 24 vuotta. Miesten halaus kilpailun jälkeen sai monelle katselijalle kyyneleet silmiin.

Lumipallopojasta maailmanmestariksi

Tanskasen ura kesti runsaat 25 vuotta. Pojan alkutaival voimistelussa ei ollut ruusuinen, muistelee Jyväskylän Voimistelijoiden kunniapuheenjohtaja Erkki Tervo.

- Näin, kun Jani tuli ensimmäisen kerran kerran salille. Hän tarkasteli hieman hämmentyneenä, mitä täällä on tapahtumassa. Sanoin pojalle, että tule mukaan. Siitä se alkoi, Tervo muisteli.

Tanskasen alkuvaiheet olivat hankalat. Suoritukset päättyivät harakanlentoihin. Poikasena Janin liikanimi olikin Lumipallo, koska hän lensi yhä uudelleen takaisin telineelle.

- Jaa, taas kirjoitellaan Lumipallosta. Muistan hyvin, kuinka nousin kyyneleet silmissä ylös kasasta vaikka kuinka monta kertaa. Vanhemmat voimistelijat vielä hieman naureskelivat touhulleni, Tanskanen myhäili.

Pian tuli kuitenkin selväksi, että kyse oli huippulahjakkuudesta.

Siviiliura lähdössä lentoon

Liikuntatieteen maisteriksi valmistuva Tanskanen, 33, on mies, jonka hihassa on kiinni moni työnantaja. Hän kävi tutustumassa työelämään Veikkauksessa ja Suomen olympiakomiteassa. Näistä paikoistako leipäpuu löytyy?

- En vielä tiedä, mikä minusta tulee isona. Näyttäisi siltä, että SLU-talolla voisi olla useitakin ottajia. Mutta ensin pitää tehdä gradu loppuun. Sen voin sanoa, että täysiaikainen valmentaminen ei ole minun juttuni - ainakaan tässä vaiheessa.

Luottamustehtäviä Tanskaselle on jo alkanut karttua. Tanskanen on valittu Jyväskylän kaupungin liikuntalautakuntaan ja tammikuussa hän aloittaa Riku Koivusen kanssa Suomen Voimisteluliiton miesten telinevoimistelun valiokunnassa.

- Siviilityön kanssa on sama kuin voimistelusakin. Jos haluaa jotain todella, täytyy nähdä runsaasti vaivaa. Uskon, että pitkästä voimistelu-urasta on hyötyä työelämässä.

(MTV3-STT)