Jani Sievisen hulppea uintiura päättyy EM-kotikilpailuihin joulukuussa Helsingissä. Sievinen kertoi maanantaina päätöksen kypsyneen viime vuoden joulukuussa EM-kilpailuissa Triestessä.
31-vuotiaan Sievisen poikkeuksellinen ura on tuottanut 1990-luvun alusta lähtien muun muassa kaksi maailmanmestaruutta Roomassa 1994 ja olympiahopeaa Atlantassa 1996. Maailmanennätyksiä hän on uinut 11. Sieviselle on kertynyt yhteensä 31 arvokilpailumitalia. Valtaosan on tuottanut paraatimatka 200 metrin sekauinti.
- Kuusitoista vuotta ammattiuimarina riitti mulle, Sievinen tiivisti puhelinhaastattelun lopuksi. Ja nauroi.
Lokakuussa 2004, pian Ateenan olympialaisten jälkeen Sievinen julkisti tavoitteensa jatkaa vuoden 2012 olympialaisiin. Kahdeksan vuoden jatkohaave jää noin kahden vuoden mittaiseksi.
- Se tavoite ei nyt toteudu. Se oli varsin kunnianhimoinen, varmaan yksi kovimmista tavoitteista, mitä olen itselleni asettanut, Sievinen sanoi.
Sievinen on uinut kirjaimellisesti maailman ympäri. Sievisen mittarilla matkaa on 41 000 kilometriä. - Minulla on sellainen olo, että se on jo täynnä. Varmuuden vuoksi jatkan vuoden loppuun. Tarkastin viime vuoden kilometrit ja niitä ei ollut aivan niin paljon kuin oletin, Sievinen kertoi.
Sievisen oli määrä pulahtaa Nummelan uimahallin altaaseen maanantaina. - Juttelin Jukan (manageri Virtanen) kanssa ja kun tiesin, että tämä menee nyt julkisuuteen, olo tuli varsin haikeaksi. Ajattelen, etten mene tänään. Ja voi olla, etten mene huomennakaan.
"Usko kehitykseen hiipuu"
Ennen Triesteä Sievinen oli jättänyt väliin MM-kilpailut Montrealissa kesällä 2005. Triestessä Sievisen uinti ei sujunut harjoitusmäärään nähden huonosti (kuudes ja kahdeksas), mutta takaraivossa kypsyi isoja.
- Sieltä se lähti. Ei siitä mitään suurta dramatiikkaa löydy. Pikkuhiljaa ajatus jostain hiipi. Varsinainen päätöksen tekeminen ei ollut mitenkään vaikeaa, Sievinen kertoi.
Jani Sievinen on uintiurheilun kävelevä tilasto-opus. Hän tietää täsmälleen, miten paljon työtä maailman kärjen (pitkällä radalle alle kaksi minuuttia, lyhyellä 1.55) saavuttaminen vaatii.
- Nyt on sellainen sopiva aika jäljellä, että sen pystyy tekemään joulukuulle. Mutta se, että pystynkö enää kehittymään, on vähän laajempi kysymys. Ikää rupeaa olemaan jo sen verran, että usko omaan kehittymiseen alkaa hiipua, Sievinen tunnusti.
Sievinen aikoo jatkaa harjoittelua täysipainoisesti EM-Helsinkiin asti.
- EM-kisat ovat sopivan matkan päässä ja sopivan tasoiset kilpailut päättää ura. Tulevaisuudesta voin sanoa vain, että se on auki. Jotain pieniä virityksiä on olemassa.
Sievinen vetää edelleen uintiklinikkaansa.
- Varsinaisen uimakoulutoiminnan aloitin jo vuonna 2000. Uintiklinikka valmiille kilpauimareille on toiminut syksystä 2004. Vierailen viikonloppuisin eri paikkakunnilla eri uimaseuroissa ja opastan uimareita ja valmentajia. Siinä riittäisi työsarkaa niin paljon kuin olisi aikaa.
Kolme olympiapettymystä
Sievinen kävi neljät olympialaiset. Barcelonassa 1992 hän jäi katkerasti neljänneksi. Atlantan hopea maistui jälkikäteen hyvältä, mutta Sydney 2000 ja Ateena 2004 tuottivat jälleen pettymykset. Sydneyssä Sievisen loppukilpailu meni mönkään, kun uimalasit valahtivat silmiltä.
- Se on jälkikäteen ruvennut harmittamaan vielä enemmän. Atlantaa taas olen ruvennut arvostamaan. Barcelonan harmitus ei lähde koskaan pois. Samoin Ateena, mutta siitä on kulunut liian vähän aikaa.
Ateenassa Sievinen "laskelmoi", jäi alkuerien 20:nneksi ja karsiutui välieristä. - Olin kuitenkin 20:s ja välieräpaikka jäi muutaman kymmenyksen päähän. Ei se ihan luokaton ollut.
Sievinen juttelisi uran kohokohdista mieluummin vasta sitten, kun ura on päättynyt. - Mutta se Rooma on yksi niistä. Tai sanotaanko, että Rooma, jälkikäteen ajatellen Atlanta, 2002 Berliini (EM-kultaa 200 metrillä). Berliini oli vähän sellainen uusi tuleminen.
Rooman maailmanmestaruuksista on niin kauan, ettei Sievinen muista millaisen olon voittaminen toi. - Minulla on sellainen jännä tapa, että joitakin asioita muistan äärettömän hyvin, numeroita ja tilastoja, mutta jotkut asiat menevät unholaan. Ainut muistikuva niistä Rooman ajoista on niitä mitä televisioista katsoin jälkeenpäin. Itse elämyksiä en muista.
Jani Nikanor Sievinen
- Synt. 31. maaliskuuta 1974
- Pituus ja paino: 181 cm, 78 kg
- Seura: Nummelan Kisaajat
- Kotipaikka: Vihti
- Valmentaja: Esa Sievinen
Parhaita saavutuksia:
Pitkä rata (50 m):
OL-92: 4./200 sku.
EM-93: 1./200 sku, 2./400 sku
MM-94: 1./200 sku, 1./400 sku
EM-95: 1./200 sku, 1./200 vu, 1./400 sku
OL-96: 2./200 sku
EM-97: 3./200 sku
EM-99: 3./200 sku
OL -00: 8./200 sku
EM-02: 1./200 sku
MM-03: 4./200 sku
EM-04 2./200 sku
OL-04: 20./200 sku.
Lyhyt rata (25 m):
EM-91: 1./50 su
EM-92: 1./50 su, 1./100 sku, 1./4x50 skuv
EM-98: 1./100 sku, 3./200 sku
MM-99: 1./100 sku
MM-00: 1./200 sku, 1./400 sku, 2./100 sku
EM-01: 2./200 sku, 3./100 sku
EM-02 1./200 sku, 2./100 sku, 2./4x50 sku
MM-02: 1./200 sku, 2./100 sku
EM-03 1./200 sku, 1./100 sku
EM-05: 8./100 sku, 6./200 sku.
(MTV3-STT)