Jäätelöherkkuja kesäkekkereille

Mikäpä olisi kuumana kesäpäivänä parempi jälkiruokaherkku kuin jäätelö. Sen pystyy valmistamaan itsekin. Kätevä apulainen on tietysti jäätelökone, mutta jäätelöpalloja voi toki jäädyttää pakastimessakin. Yllätä perhe ja ystävät tarjoamalla itse tehtyä jäätelöä ja sorbettia. Kevyttä herkkua jäätelöstä saa käyttämällä makeutusaineita. Tässä kaikille keveitä jättelöreseptejä toivoneille virikkeitä:

Appelsiinijäätelö

(Kuudelle)

5 appelsiinia (noin 150 g/kpl)
5 tl makeutusjauhetta tai 1,5 tl nestemäistä
180 g vähärasvaista ruoanlaittojogurttia tai tuorejuustoa

Raasta kahden appelsiinin kuoret ja ja sekoita ne yhden appelsiinin mehuun. Kuori neljä muuta appelsiinia (poista myös valkoinen sisäkuori). Soseuta appelsiinit, sekoita mehuun ja raastettuun kuoreen. Lisää makeutusaine ja tuorejuusto. Jäähdytä seos palloina pakastimessa tai jäätelökoneessa.

Päärynäsorbetti vadelmakastikkeella

(Kymmenelle)

8 päärynää (paino noin 150 g/kpl)
3 tl sitruunamehua
4 dl vettä
20 tl makeutusjauhetta tai 7 tl nestemäistä
1,2 dl valkoviiniä tai kuivaa siideriä
1,2 dl omenamehua
300 g pakastevadelmia

Koristeluun:
suklaalastuja
mintunlehtiä

Kaada 3 tl sitruunamehua kuorittujen päärynöiden päälle. Puolita ja poista siemenkota viidestä päärynästä. Sekoita kattilaan vesi ja 10 tl makeutusjauhetta tai 3 tl nestemäistä makeutustusainetta. Kiehauta neste. Anna päärynänpuolikkaiden kiehua hiljaa pari minuuttia, minkä jälkeen niiden annetaan jäähtyä. Kuori loput päärynät ja paloittele pieniksi paloiksi.

Tee valkoviinistä, omenamehusta ja 7 tl makeutusjauheesta (tai 2,5 tl nestemäisestä) sekä lopusta sitruunamehusta seos. Kiehauta päärynänpalaset seoksessa parin minuutin ajan alhaisella lämmöllä. Sekoita seos tehosekoittimessa, anna jäähtyä ja jäädytä jäätelökoneessa.

Soseuta vadelmat ja puserra ne siivilän läpi. Makeuta siivilöidyt vadelmat 3 teelusikallisella makeutusjauhetta (tai 1,5 teelusikallisella nestettä). Kaada kastike tarjoiluastialle, aseta päärynänpuolikas kuoppa ylöspäin kastikkeeseen ja täytä päärynän puolikkaat sorbetilla. Koristele suklaalastuilla ja mintunlehdillä.

Luumusorbetti

(Kuudelle)

1 1/4 kg kypsiä luumuja
1 dl vettä
3 tl sitruunamehua
15 tl makeutusjauhetta tai 5 tl nestemäistä

Keitä luumut vedessä sitruunamehun kera 5-10 minuuttia, kunnes ne ovat erittäin pehmeitä. Soseuta hedelmät. Makeuta jauheella tai nesteellä ja anna jäähtyä. Jäädytä jäätelökoneessa. Luumujen asemesta reseptissä voi käyttää myös muita hedelmiä tai marjoja.

(Mtv3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat