Jäänhoitokoneiden pakokaasut terveysriski

Keuhkovammaliitto kiirehtii halliyhtiöitä ja viranomaisia tekemään parhaansa, että jäähallien sisäilma parantuisi. Jäänhoitokoneiden pakokaasut ovat liiton mukaan terveysriski varsinkin uusissa pienissä jäähalleissa.

Myrkytykset ovat mahdollisia myös Suomessa, järjestö muistuttaa. Se viittaa Ruotsin tiistaiseen onnettomuuteen, jossa jäänhoitokoneesta pääsi leviämään typpikaasuja hallin ilmaan. Ainakin 57 ihmistä kävi sairaalassa epäillyn kaasumyrkytyksen vuoksi.

Keuhkovammaliiton ilmansuojelusihteerin Maria Myllysen mukaan Suomessa on tapahtunut neljä jäänhoitokoneen pakokaasujen suuresta häkäaltistuksesta johtunutta joukkomyrkytystä: Salossa vuonna 1988, Kuhmossa 1992, Paraisilla 1996 ja Tikkakoskella 1997. Näissä tapauksissa ilmanvaihdoltaan puutteellisissa jäähalleissa on Myllysen mukaan äkillisesti sairastunut yhteensä 300 jääurheilun harrastajaa ja katsojaa. Nämä ihmiset saivat oireita hä'ästä ja osa kävi sairaalassa.

Hä'än eli hiilimonoksidin kannalta ongelmallisimpia ovat erityisesti uudet pienet hallit, joihin hankitaan kaikista ohjeista huolimatta edelleen polttomoottorikoneita. Lisäksi monien vanhojen hallien ilmanvaihto on puutteellinen. Myllynen kertoo, että hä'än lisäksi polttomoottorikoneiden päästöissä on myös typpidioksidia.

-Kohonneiden typpidioksidipitoisuuksien on puolestaan todettu lisäävän jääkiekkonuorten hengitysoireita. Oireet näkyvät mm. nuhana ja yskänä, limannousuna ja kurkkukipuna, hän sanoo.

Kansanterveyslaitos on vuodesta 1994 lähtien tiedottanut aktiivisesti jäähallien ilmanlaadun ongelmista ja niiden parantamisen mahdollisuuksista. Aktiivisen tiedotuksen ansiosta sähkökäyttöiset ja katalysaattorein varustetut jäänhoitokoneet ovat lisääntyneet melko nopeasti.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat