Ranskassa viime viikolla 50-vuotias koko kansan tuntema mieskirjailija Yann Moix sanoi haastattelussa, että pitää nuorten, mutta ei vanhojen naisten vartaloista.
– 25-vuotiaan naisen vartalo on upea. Yli 50-vuotiaan naisen vartalo ei ole upea laisinkaan, hän sanoi.
Ranska raivostui ja alkoi villi henkilöön käyvä hyökkäysten karnevaali, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Ivan Puopolo.
Moixia syytettiin kuvottavaksi, imbesilliksi ja pikkusieluiseksi. Luonnollisesti joku otti esiin myös painoindeksin ja totesi hänen olevan läski, vaikka ainakaan lehtikuvien perusteella Moix nimenomaan ei ole läski vaan hoikka.
Jokainen ymmärtää, että Moixin todellinen virhe oli se, ettei hän valehdellut vaan sanoi, mitä ajatteli. Ironisesti Moixin solvaaminen läskiksi onkin vale, joka kohdistui häneen siksi, että hän itse puhui totta.
Mutta juuri tämä on olennaista. Ollakseen mautonta solvaamisen täytyy olla totta.
Oletetaanpa, että Moix todellakin olisi ylipainoinen. Jos niin olisi, olisi hänen solvaamisensa "läskiksi" ollut mautonta. Nyt henkilöön käyvä hyökkäys sallittiin, koska se ei pidä paikkaansa. Ihmisiä sopii siis haukkua, kunhan ei puhu liian totta.
Sama koskee hänen nimittämistään "imbesilliksi".
Moix on yksi Ranskan myydyimpiä kirjailijoita ja elokuvaohjaaja, jolla on oma talk show. Hän on voittanut useita kirjallisuuden alan palkintoja, ja hänellä on kaksi akateemista loppututkintoa.
Moix on siis kulttuurivaikuttaja, joka aivan ehdottomasti kuuluu ranskalaiseen intellektuelliin. Koska ”imbesilli” ei ilmiselvästi pidä paikkaansa, sillä voi huoletta ampua.
Jos Moix sairastaisi vaikkapa jotain neurologista sairautta, joka vaikuttaisi hänen motoriikkaansa tai kognitiivisiin kykyihinsä, olisi ”imbesilli” äärimmäisen mauton kommentti.
Kaikki totuudet eivät ole mauttomia
Silti kaikki totuudet eivät ole mauttomia. Voin esimerkiksi huoletta todeta, että Juha Sipilä on Suomen pääministeri, eikä siitä pillastu kuin korkeintaan hänelle kateellinen Antti Rinne.
Herääkin kysymys: millaiset totuudet ovat mauttomia? Sellaiset jotka kohdistuvat hierarkiassa alapuolella oleviin.
Tämä hierarkia tunnetaan biologiassa kelpoisuutena. Hieman tieteellistä määritelmää venyttäen kelpoisuutta voi ajatella yksilön lisääntymisen todennäköisyytenä. Mitä parempi kelpoisuus on, sitä paremmat mahdollisuudet lisääntymiseen ovat.
Kelpoisuutta haittaavia tekijöitä, kuten vaikkapa puutteellista ulkonäköä tai sairautta, ei ole soveliasta osoitella. Lisääntymismenestystä heikentäviä ominaisuuksia ei saa sanoa ääneen.
Tutkimus toisensa perään osoittaa, että miehet preferoivat 18-25-vuotiaita naisia. Se on yhdenmukaista myös seksuaalivalinnan teorian kanssa, sillä sen ikäisenä nainen on hedelmällisimmillään.
Koska iästä on haittaa lisääntymismenestykselle, ja Moix teki sen suorilla mielipiteillään näkyväksi, roihahti Ranskassa raivo. Hän sanoi jotain, mikä on "liian" totta ja kohdistuu kelpoisuushierakian heikompiin.
Ikä haittatekijä miehellekin
Raivo puolestaan on osoitus siitä, että ihmiset tietävät sen, minkä tutkimukset osoittavat: miehet preferoivat nuorempia naisia. Jos Moix olisi sanonut, että pitää 50-vuotiaista, mutta ei 25-vuotiaista, mitään sen suurempaa kohua ei olisi seurannut.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että ikä on yhtä lailla haittatekijä miehelle - siis Moixille itselleen. Sama koskee minua, koska olen ylittänyt neljänkympin kriittisen rajapyykin. Se on ikä, jolloin miehen arvo parisuhdemarkkinoilla putoaa kuin Stockmannin kurssi pörssissä.
Eipä silti mitään hätää. Luonto nimittäin on iän suhteen täydellisen oikeudenmukainen, sillä kaikki saavat vuorollaan olla 25-vuotiaita!