Kiireinen puutarhuri saa mukavan helpotuksen itse leikkaavasta ruohonleikkurista. Tämä verkkovirralla toimiva pieni tietokone on pakokaasuton ja lähes äänetön ja sen voi jättää leikkaamaan ruohoa ajastimen avulla esimerkiksi yön ajaksi.
Ensimmäiset itsetoimivat ruohonleikkurit kehitettiin markkinoille seitsemän vuotta sitten. Tällöin leikkuri toimi aurinkokennoilla. Nyt markkinoilla on ollut muutaman vuoden ajan sähkökäyttöinen, ladattava leikkuri. Husqvarnan edustaja Mikko Korhosen mukaan kysyntää on ollut mukavasti: "Tämä leikkuri on viimeisten vuosien aikana yleistynyt hirveästi. Viime vuonna myytiin 250 kappaletta, mutta tänä vuonna oli jo heinäkuuhun mennessä mennyt yli 500 leikkuria kaupaksi."
Toimintaperiaatteet
Itsetoimiva ruohonleikkuri käynnistyy ja pysähtyy turvakoodin avulla. Aivan kuten matkapuhelimissa, myös tässä käytetään 4-numeroista koodia, jolla laite tunnistaa käyttäjänsä. Näin vältetään myös väärien ihmisten mahdollisuus laitteen käyttöön. Jos joku asiaankuulumaton yrittää pysäyttää leikkurin ja kantaa sen pois, syttyy leikkurin varashälytin.
Kone kulkee nurmella sattumanvaraisesti. Alueet, joille koneen ei toivota menevän (kuten kukkapenkit ja puut) rajataan kaapeleilla. Samoin esimerkiksi tontin reunat rajataan heikkovirtajohdolla. Kun leikkuri lähestyy tontin rajaa, sen tunnistin tunnistaa johdon ja leikkuri kääntyy takaisin leikattavalle alueelle.
Leikkuutekniikka on kehitetty sellaiseksi, että leikkuujäte jää nurmikon ravinteeksi. Tällöin kone leikkaa ruohoa hyvin vähän kerrallaan ja leikkuujätettä ei jää haravoitavaksi nurmelle. Kone leikkaa noin 100 neliötä tunnissa. Koska leikkuri toimii ajastimella, sen voi esimerkiksi jättää leikkaamaan yön ajaksi.