Itävalta tyrmistyi Haiderin homosuhteesta
Itävaltalaismediassa kuohuu.
Noin kaksi viikkoa sitten edesmenneen Jörg Haiderin seuraajaksi BZÖ-puolueessa valittu Stefan Petzner on kertonut avoimesti useissa haastatteluissa, että hänellä oli Haiderin kanssa useita vuosia kestänyt suhde.
27-vuotiaan poliitikon ja Haiderin suhteesta oli politiikan kulisseissa huhuttu jo pitkään. Nyt Petzner myönsi radiohaastattelussa ensimmäistä kertaa huhut todeksi.
Petzner ja Haider tapasivat viisi vuotta sitten, kun Petzner työskenteli vielä muoti- ja kauneustoimittajana. Petznerin mukaan pari heittäytyi suhteeseen 31 vuoden ikäerosta huolimatta.
- Me olimme enemmän kuin ystäviä. Meitä yhdisti poikkeuksellisen vahva side. Hän oli elämäni mies, Petzner sanoi haastattelussa.
Petzner erotettiin puolueestaan eilen haastattelujen vuoksi.
Ristiriitainen Haider
Edes Haiderin 32 vuotta kestänyt avioliitto Claudia-vaimon kanssa ei ollut esteenä suhteelle. Parilla on kaksi aikuista lasta.
Haider tunnettiin poliitikkona erityisesti maahanmuuttajavastaisista kannanotoistaan. Lisäksi hän äänesti seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan. Julkisuudessa hänet tunnettiin perhekeskeisenä miehenä, joka nauttii alkoholia kohtuudella.
Haider kuoli 11. lokakuuta auto-onnettomuudessa ajaessaan hurjaa ylinopeutta, vieläpä humalassa.
(MTV3)
Uusimmat
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
19:33
"Mitä ihmettä teet?" huusi teinityttö, kun yllätti äitinsä sängystä 14-vuotiaan kaverinsa kanssa – nainen vetosi vilkkaaseen unimaailmaan
-
19:26
Tulinen puheenvuoro – WRC-tallipomo perää jättimuutosta: "Se pitäisi lopettaa kokonaan"
-
19:06
Täyskäännös! Tunteita kuumentanut toiminta sallitaan SM-liigan huippuottelussa
-
Lataa lisää