Tuusulalainen Vesa sanoo saaneensa paljon positiivista huomiota lähdettyään mukaan Maajussille morsian -ohjelmaan.
Vesa, 35, sanoo saaneensa paljon yhteydenottoja sen jälkeen, kun hänen esittelyvideonsa näkyi televisiossa Maajusille morsian -ohjelman yhteydessä.
Vesa ei lopulta ollut ohjelman jatkoon lähteneiden joukossa, mutta hän sai kaikki kirjeet, jotka hänelle oli esittelyvideon jälkeen kirjoitettu. MTV tavoitti Vesan ja kyseli miehen kuulumisia.
– Kirjeitä oli paljon ja siinä meni jonkin verran aikaa, kun kävin ne kaikki läpi. Soittelinkin muutaman kanssa, Vesa kertoo.
Vesa sanoo ohjelmassa mukana olon tuoneen mukanaan paljon hyvää.
– Monet puolitutut ja tutut tulleet paljon helpommin juttelemaan ohjelman jälkeen. Olen yllättynyt miten paljon ihmiset ovat tsempanneet.
– Täytyy vielä sanoa, että ohjelman tuotantotiimi on ollut aivan mahtava, juontaja Vappu Pimiästä lähtien. He ovat ammattilaisia, jotka ovat auttaneet julkisuuteen tottumatonta esiintymään kameran edessä luontevasti, Vesa kiittelee.
Maajussille morsian -ohjelman Missä he ovat nyt? -jaksossa selviää, löysikö Vesa lopulta rakkauden.