Isku-Veikot viimein ensimmäiseen kotivoittoon

Julkaistu 13.12.2008 22:09

Peräti neljä peräkkäistä vierasvoittoa miesten lentopalloliigassa ottanut Valkeakosken Isku-Veikot otti vihdoin lauantaina myös ensimmäisen kotivoittonsa, kun viime kauden hopeajoukkue ja sarjakakkonen Pielaveden Sampo kaatui 3-2.

- Tällaisista voitoista ei kovin usein pääse nauttimaan. Syyskauden päättäjäisissä on fiilis nyt korkealla, sanoi Isku-Veikkojen valmentaja Ari Väisänen.

Togolainen hakkuri Adje Agnithey teki 20 pistettä ja nousi pisteellä Loimaan Mark Dusharmen ohi liigan pistepörssin kärkeen. Jukka Meskanen tuki 13 ja Jouni Karjala 12 pisteellä.

- Sampo alkoi tauon jälkeen varmistelemaan ja sen syöttö helpottui. Saimme keskipeliä toimimaan ja niin Karjala kuin Sten Kruudakin nousivat isoon rooliin, Väisänen iloitsi.

Piivolley kesytti Loimun brasilialaiset

Raisiossa nähtiin kaksi uutta liigapelaajaa, kun Loimun brasilialaiset Caio ja Kulaska pelasivat ensimmäisen ottelunsa. Vierasjoukkue Salon Piivolley ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan voitti lopulta 3-1 ja aiheutti kotijoukkueelle kuudennen tappion putkeen.

- Caio aloitti hyvin, hänellä on hyvä käsi, mutta hän hyytyi loppua kohden. Kulaskaa pyrittiin painostamaan syötöllä, sanoi Piivolleyn valmentaja Ismo Tuominen.

Ismo Moilanen teki 24 ja vanhassa kotisalissaan pelannut Tomi Rumpunen Piivolleylle 18 pistettä. Caion 12 pistettä riitti Loimun tehokkaimman pelaajan titteliin.

- Voitimme kolmannen erän erinomaisen syötön turvin ja neljännessäkin nousimme sillä 7-11-tilanteesta erävoittoon, Tuominen sanoi.

Isku-Volleylle tärkeä voitto

Vähintään mitalisuosikkina kauteen lähteneen Tampereen Isku-Volleyn mollivoittoisesti sujunut alkukausi, yhdeksästä ottelusta vain 11 pistettä, sai lauantaina ainakin hetkellisen piristysruiskeen. Neljä pistettä korkeammalla ennen ottelua ollut Joensuun Riento taipui kotonaan 1-3.

Ryan Owens oli 22 pisteellä vieraiden paras, samaan pääsi kotijoukkueen Ismel Ramos.

Isku-Volleyn valmentaja Pasi Rautio oli tyytyväinen, mutta harmejakin tuli.

- Voitimme avauserän normaalikokoonpanolla, mutta Joni Mikkonen joutui jäämään toisessa erässä sivuun ja Kari Lehtola tuli tilalle. Mikkosen vaivan laadusta ei ole tietoa, Rautio sanoi.

Vaisun syksyn pelannut Tuomas Tihinen vaihdettiin kolmannessa erässä Tomi Mutkaan, kun Riento oli selvässä johdossa. Lopulta Isku-Volley vei erän jatkopalloilla.

- Mutka pelasi ensimmäisen kerran tällä kaudella ja oli todella positiivinen, Rautio kehui.

Muurame lähellä täyttä pistepottia

Muuramen Lentopallo voitti Vammalan Lentopallon 3-2 eli sai kaksi pistettä vieraiden joutuessa tyytymään yhteen. Kolmekin pistettä oli lähellä, sillä MuurLe johti ottelua 2-0 ja kolmatta erää 24-21. VaLePa nousi tasoihin ja ohi, sen jälkeen se voitti myös neljännen erän.

- Tasaisessa sarjassa yhdenkin pisteen menetys harmittaa aika paljon. Meillä oli kova asenne ja halu voittaa, se toi lopulta voiton, sanoi MuurLen valmentaja Viktor Chirchenko.

Voiton arvoa nostaa se, että viime kauden tehomies, hakkuri Davor Dzombic oli jalkavamman takia sivussa, hänen paikallaan pelasi Taneli Nieminen. Davor Brcic olikin 28 pisteellä joukkueen tehokkain.

Lentopallon miesten SM-liiga lauantaina:

Isku-Veikot-Sampo 3-2 (19-25, 20-25, 25-20, 25-21, 15-13)
Loimu-Piivolley 1-3 (24-26, 27-25, 11-25, 19-25)
Riento-Isku-Volley 1-3 (18-25, 25-22, 30-32, 23-25)
MuurLe-VaLePa 3-2 (25-22, 25-22, 25-27, 20-25, 15-13)

Sarjataulukko:

 Santasport    10  9  0  0  1  27-  5   27
 Sampo         10  7  0  1  2  25-  11  22
 Piivolley     10  6  1  1  2  23-  13  21
 Hurrikaani    10  5  0  0  5  19-  19  15
 Riento        10  3  3  0  4  20-  21  15
 Isku-Volley   10  3  2  1  4  19-  21  14
 Isku-Veikot   10  3  2  0  5  18-  22  13
 VaLePa        10  3  0  4  3  17-  22  13
 Loimu         10  4  0  0  6  16-  19  12
 MuurLe        9   3  1  0  5  15-  20  11
 Kempele       10  1  1  3  5  14-  27  8
 Pateri        9   1  1  1  6  10-  23  6

Seuraavat ottelut: 3.1. MuurLe-Piivolley, VaLePa-Hurrikaani, Sampo-Pateri, Kempele-Riento, 4.1. Santasport-Isku-Veikot, 8.1. Isku-Volley-Loimu, 9.1. Piivolley-Hurrikaani.

(MTV3-STT)