Isis ilmoitti tehneensä Barcelonan terrori-iskun

Äärijärjestö Isis on ilmoittanut olleensa Barcelonan autoiskun takana. Isis ilmoitti asiasta Amaq-propagandatoimistonsa kautta.

Viranomaiset vahvistivat illalla, että iskussa kuoli ainakin 12 ihmistä ja loukkaantui noin 80. Kuolonuhrien määrän pelättiin nousevan, koska monet loukkaantuneista saivat iskussa vakavia vammoja.

Pakettiauto ajoi väkijoukkoon La Ramblan turistikadulla kaupungin keskustassa alkuillasta. Auto mutkitteli vilkkaalla kadulla osuen ihmisiin. Se kulki 600–700 metrin matkan, kunnes pysähtyi Joan Miron mosaiikille, minkä jälkeen autoa ajanut pakeni juosten.

Iskuun liittyen on tehty kaksi pidätystä. Espanjalaismedian mukaan toinen pidätetyistä on 28-vuotias Driss Oukabir. Poliisin mukaan Oukabir vuokrasi pakettiauton, jolla isku tehtiin. Poliisi ei ole kuitenkaan vahvistanut sitä, ajoiko hän autoa, eikä ole tiedossa, onko kuljettaja lainkaan pidätettyjen joukossa.

Sanomalehti El Mundon mukaan mies on syntyjään Marokosta ja asui luvallisesti Espanjassa. Espanjaan hän oli ilmeisesti muuttanut Ranskasta.

Medialle nimettömänä puhuneiden poliisilähteiden mukaan myös autoja olisi ollut kaksi, ja toinen olisi löytynyt Vicin kaupungista noin 60 kilometriä Barcelonasta pohjoiseen.


Lue myös:

    Uusimmat