IS ja IL: Hjallis Harkimo ja entinen kihlattu palasivat yhteen

Helena Karihtala ja Hjallis Harkimo ovat palanneet yhteen.
Helena Karihtala ja Hjallis Harkimo ovat palanneet yhteen.
Julkaistu 01.09.2011 08:05

Liikemies Hjallis Harkimo palasi yhteen entisen kihlattunsa Helena Karihtalan kanssa, kirjoittavat Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

Liikemies Hjallis Harkimo ja sisustussuunnittelija Helena Karihtala ovat Iltalehden ja Ilta-Sanomien mukaan palanneet yhteen. Rakkaus leimahti liekkeihin ensimmäisen kerran kesällä 2008, kun Helena avusti Hjallista sisustamaan hänen Sipoon-kotiaan. Loppujen lopuksi Karihtala päätyi Sipoonranta Oy:n toimitusjohtajaksi. Pariskunta meni kihloihin keväällä 2009, mutta suhde päätyi eroon tammikuussa 2011.

Ilta-Sanomien mukaan Hjallis ja Helena ovat lämmitelleet suhdettaan kuluneen kevään ja kesän aikana, ja suhde onkin palannut vakaviin uomiinsa hieman aikaa sitten.

– On me tässä jo jonkin aikaa ehditty olla, 58-vuotias Harkimo kertoo Ilta-Sanomille.

Paluuta yhteen Hjallis kommentoi Ilta-Sanomille positiivisin sanakääntein.

– Hyvältähän se tuntuu, Hjallis toteaa Ilta-Sanomille kysymykseen yhdessäolosta lyhyen eron jälkeen.

Lähde: Iltalehti

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Hjallis Harkimo