IS: Al-Holin leirillä olevia suomalaisia ollaan kotiuttamassa Suomeen ensi viikon torstaina – terveysviranomaiset valmiudessa
Viranomaiset ovat valmistautuneet Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaisten saapumiseen Suomeen ensi viikolla, kertoo Ilta-Sanomat lähdetietoihinsa nojaten.
Lehden tietojen mukaan leirillä olevia suomalaisia tuotaisiin Suomeen ensi viikon torstaina 19. joulukuuta.
Päivämäärästä on kerrottu lähteen mukaan Helsingissä toimiville terveydenhuollon viranomaisille, jotka ovat valmistautuneet tilanteeseen.
HUSin johtajaylilääkäri kiistää päivämäärätiedon
Lehti ei ole saanut vahvistusta tiedolle. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin johtajaylilääkäri kertoo, että valmius suomalaisten paluuseen on ollut, mutta kiistää päivämäärätiedon.
– Tarkin aikamääre, mistä minä olen kuullut, oli "mahdollisesti jo ennen joulua", johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo Ilta-Sanomille.
Yle: Suomella selvä suunnitelma
Yle uutisoi eilen saamiensa tietojen pohjalta, että Suomella on selvä suunnitelma leiriläisten kotiuttamiseksi.
Ylen tietojen mukaan viranomaiset odottavat enää sitä, että kurdiviranomaiset alkavat kuljettaa leirillä olevia suomalaisia Syyrian ja Irakin väliselle rajalle, ja heidät on tarkoitus kuljettaa erissä tilauslennoilla Suomeen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää