Iron Sky

Toisen maailmansodan viimeisinä päivinä natsien salainen avaruusohjelma kuljettaa valiojoukon Kuun pimeälle puolelle, jonne he rakentavat mahtavan tukikohdan suunnitellen paluuta maahan ja Neljännen valtakunnan muodostamista.

Vuonna 2018 Yhdysvaltain presidentti lähettää kuuhun mustan astronautin, koska se näyttää julkisuudessa hyvältä. Itse asiassa mies ei ole astronautti lainkaan vaan miesmalli James Washington (Christopher Kirby). Natsit vangitsevat miehen, ottavat hänet rotukokeidensa uhriksi ja panevat maailmanvalloitussuunnitelmansa uusiksi.

Kaunis opettaja Renate Richter (Julia Dietze) lähtee natsikenraalin ja rakastettunsa Klaus Adlerin (Götz Otto) matkassa maahan tarkoituksenaan salamurhata Amerikan presidentti (Stephanie Paul), joka muuten sattuu olemaan nainen ja kovasti Sarah Palinin oloinen. Arjalaisen rodun puhtautta ja ylemmyyttä hehkuttanut Renate rakastuu vaivihkaa mustaan mieheen. Adlerilla taas on omia juonia Kuun Führerin syrjäyttämiseksi.

Yllätys on se, että Iron Sky näyttää ammattilaisten tekemältä, ihan oikealta elokuvalta. Odotin läpikotaisin kotikutoista, sekä juonelliselle että visuaaliselle kömpelyydelle vitsinsä pohjaavaa hölmöilyä. Avaruusjaksoissa tehosteet ovat erittäin vakuuttavia. Kolmannen valtakunnan loiston päivistä muistuttava uljaus monine yksityiskohtineen on loihdittu onnistuneesti.

Hetkittäin hauska kohellus on tarinan tasolla epätasainen. Tehdäkseen vaikutuksen Iron Sky olisi saanut olla paljon sekopäisempi, häijympi, pöyristyttävämpi. Siis enemmän South Park -meininkiä, enemmän äärimmäistä poliittista epäkorrektiutta. Sarah Palinista on väännetty niin ahkerasti vitsejä, että hahmosta on vaikea keksiä enää mitään räiskyvää. Ja jos on kerran nähnyt Tina Feyn Palin-imitaation, muut yritykset ovat sen jälkeen tuhoon tuomittuja. Kun tehdään piikikkäitä viittauksia ajankohtaisiin ilmiöihin ja henkilöihin, niiden tulisi olla ajan hermolla. Nyt ne ovat osin vanhentuneita. Iron Skyssa on myös tavaraa aivan liikaa.

Hauska oivallus on Renate opettamassa koululaisille Hitlerin aatteita Charlie ChaplininDiktaattorin pohjalta. Hänen näkemyksensä perustuvat rankalla kädellä editoituun versioon elokuvasta. Hauska on myös musta miesmalli, josta tulee vasten tahtoaan tarinan tärkeä henkilö. Einsteinin kaksoisolennolta näyttävä hullu tiedemies on sen sijaan tylsä.

Sarjakuvamainen toiminta kulkee hyvin, ja korkokenkäkin on näppärästi käytettynä oiva tappoase. Näyttelijät ovat ymmärtäneet, ettei heiltä odoteta luonnerooleja vaan hilpeitä karikatyyreja, poseerausta ja toiminnallista pullistelua.

Kymmenen prosenttia Iron Skyn, Suomen kalleimman elokuvan rahoituksesta (lähes miljoona), tuli elokuvan faneilta. Markus Selinin murheellinen Mannerheim-hanke olisi kaivannut taakseen yhtä intohimoisen tukijoukon. Mannerheim tosin herättää intohimoja ihmisissä, jotka eivät notku sosiaalisessa mediassa. Mannerheimista on myös vaikeampi kehitellä oheistuotteita ja jatko-osia.

Vähän turhankin monesta kohteesta parodiansa ammentava, 70 maahan leviävä Iron Sky on suomalaisten elokuvafriikkien kumarruksen arvoinen ponnistus.

Teksti: Minna Karila