Iranin maanjäristyksessä ainakin 20 000 kuollutta

Bamin kaupungin lähes kokonaan tuhonneen maanjäristyksen uhrimäärän kerrotaan olevan 70 000. Heistä ilmeisesti 20 000 on kuollut. Myös aineelliset vahingot ovat mittavat.

Iranin terveysministeri arvioi, että maan kaakkoisosassa eilen tapahtuneessa maanjäristyksessä kuoli tai loukkaantui jopa 70 000 ihmistä.

- Arvioimme nyt, että 65-70 prosenttia Bamin kaupungin asukkaista on joko kuollut tai loukkaantunut, ministeri Ahmad Pezeshkian sanoi uutistoimisto AFP:lle. Bamin asukasluku on noin 100 000.

Aiemmin päivällä Iranin sisäministeri Abdolvahed Mussavi Lari ennusti uhrien määrän nousevan vielä huomattavasti.

Sisäministeriö ilmoitti aamulla, että maanjäristyksessä on kuollut 20 000 ihmistä. Loukkaantuneita on 30 000, Iranin televisiossa luetussa tiedotteessa kerrottiin.

Myös aineelliset vahingot nousevat suuriksi. Järistys on tuhonnut viranomaisten mukaan lähes kokonaan turistien suosiman historiallisen Bamin kaupungin.

Helsingin yliopiston seismologian laitos mittasi järistyksen voimakkuudeksi 6,7 Richterin asteikolla.

Useat maat ovat luvanneet apua

Pelastustoimet ovat jatkuneet kiivaina Bamin kaupungin raunioilla koko päivän. Kuolleita ja loukkaantuneita on kaivettu esiin romahtaneiden rakennusten alta kiivaalla tahdilla, vaikka toiveet eloonjääneiden löytymisestä vähenevät samalla kun aikaa kuluu.

Bamin sairaalat tuhoutuivat järistyksessä, joten loukkaantuneita on lennätetty hoitoon mm. pääkaupunkiin Teheraniin. Kansainvälistä apua, kuten lääkkeitä, rauniokoiria, telttoja ja huopia, on virrannut Iraniin useasta maasta. Kaikkiaan parisenkymmentä maata, joukossa Suomi, oli joko jo lähettänyt tai lähettämässä Iraniin avustusryhmän.

- En ole koskaan nähnyt mitään tällaista, sanoi sveitsiläinen avustustyöntekijä Heiner Gloor.

- Tämä on todellinen tuho.

Pelastustyöntekijät eivät ole vielä päässeet pieniin kaupunkeihin ja kyliin Bamin ulkopuolella. Tuhannet eloonjääneet pyrkivät puolestaan tänään pois Bamista jälkijäristysten pelossa.

Apua myös USA:sta

Myös Yhdysvallat, joka oli aiemmin julistanut Iranin osaksi "pahan akselia", ilmoitti lähettävänsä paikan päälle apua. Euroopan unioni ilmoitti antavansa Iranille 2,3 miljoonan euron arvosta humanitaarista apua.

Kansainvälinen Punainen Risti on pyytänyt noin 10 miljoonan euron suuruista summaa, jotta 200 000 ihmistä saisi apua seuraavan puolen vuoden aikana.

Iranin ulkoministeriö ilmoitti, että apu on tervetullutta kaikkialta maailmasta, paitsi arkkiviholliselta Israelilta.

Israelin ulkoministeriön edustaja on kuitenkin esittänyt maan hallituksen ja kansalaisten puolesta surunvalittelut iranilaisille. Ulkoministeri Silvan Shalomin nimissä annetussa lausunnossa todetaan, että maiden välisistä erimielisyyksistä huolimatta kansainvälisen yhteisön täytyy tulla Iranin järistyksen uhrien avuksi.

Maanjäristykset ovat Iranissa yleisiä. Vuonna 1990 yhteensä 35 000 ihmistä menehtyi peräkkäisissä maanjäristyksissä maan luoteisosassa. Järistysten voimakkuus oli suurimmillaan 7,7 Richterin asteikolla.

Asiantuntija: Väärä rakentaminen syy valtavaan tuhoon

Kaliforniassa sattui hieman ennen joulua maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan samaa luokkaa kuin Iranin järistys. Kaliforniassa kuolleita oli kolme. Guardian-lehden haastatteleman iranilaisen asiantuntijan Moshem Aboutorabin mielestä syy tuhojen erilaisuuteen on rakentamisessa. Yhdysvalloissa noudatetaan tiukkoja määräyksiä, mutta Bamin kaupungissa katastrofi vain odotti toteutumistaan.

- Määräyksiä on, mutta niitä ei toteuteta muualla kuin korkeissa kerrostaloissa. Ihmiset tarvitsevat kipeästi asuntoja, Britanniassa arkkitehtuurin professorina työskentelevä Aboutorabi sanoo.

Bamissa pyrkimykset teollistaa syrjäistä maanviljelysseutua ovat johtaneen nopeaan väkimäärän lisääntymiseen ja asuntopulaan. Niinpä kiinteistöjen omistajat ovat laajentaneet asuintaloja omin avuin ilman ammattilaisia. Perinteisiin yksikerroksisiin taloihin on saatettu lisätä toinen ja kolmaskin kerros, mikä on tuhoisaa järistysalueella. Myös esimerkiksi rakentamisessa yleisesti käytetyt tiilet eivät ole tarpeeksi kestäviä, Aboutorabi sanoo.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)
(Kymmenen uutiset 27.12.2003)

Lue myös:

    Uusimmat