Inkoolle kaavailtu valtava terästehdas oli tarkoitus aiemmin rakentaa Norjaan – paikalliset tyrmäsivät hankkeen luonnonsuojeluun ja poronhoitoon vedoten

Inkooseen terästehdasta suunnittelevan yhtiön aiempi vastaava hanke kaatui Norjassa 2:15
Inkooseen terästehdasta suunnittelevan yhtiön aiempi vastaava hanke kaatui Norjassa

Norjalainen teräsyhtiö Blastr Green Steel valmistelee neljän miljardin euron suuruista investointia vihreään terästuotantoon Etelä-Suomen Inkoossa.

Vielä alkusyksystä terästehtaan rakentamista suunniteltiin Pohjois-Norjaan Sørfoldin ja Fausken kuntien alueelle.

Luonto ja porotalous menivät paikkakunnilla kuitenkin tehtaan ja suurinvestoinnin edelle.

Keskeiseksi esteeksi hankkeelle muodostui se, että alueelle olisi pitänyt rakentaa jopa sata uutta tuulivoimalaa tehtaan sähkönsaannin turvaamiseksi.

Vihreän teräksen tuotannossa käytettävän sähkön tulisi olla uusiutuvista lähteistä peräisin.

Kuntalaisten mielestä tuulivoimalat olisivat pilanneet alueen luonnon ja häirinneet sille tärkeää porotaloutta.

Keskustelu kärjistyi väittelyksi tuulivoimaloiden rakentamisesta.

– Täällä on monia kansallispuistoja, ja Unescon maailmanperintökohde Ruotsin puolella rajaa, Fausken kunnanjohtaja Marlen Rendall Berg sanoo

– Hanke vihreän teräksestä oli hieno, mutta se ei sopinut alueellemme, toteaa puolestaan Sørfoldin kunnanjohtaja Gisle Hansen.

Vesivoimalat eivät olisi riittäneet

Kunnanjohtajien mukaan alueella on jo paljon patoja ja vesivoimaloita, jotka ovat jo osaltaan kuluttaneet luontoa.

Niiden tuottama sähkön määrä ei olisi riittänyt tehtaan kuuden terawattitunnin vuositarpeisiin.

Hansen harmittelee, ettei tehdasta koskeneessa väittelyssä edetty tuulivoimakiistaa pidemmälle.

– Onko oikein käyttää niin paljon luontoa rakentamiseen vihreän teräksen tuottamiseksi? Sitä keskustelua emme koskaan päässeet käymään, Hansen pohtii.

Hanke oli alueelle liian suuri

Fauskessa asukkaita on hieman alle 10 000 ja Sørfoldissa alle 2 000. Myös työvoiman saatavuus olisi siis voinut muodostua alueella ongelmaksi.

Terästehdas työllistäisi käyttövaiheessa arvion mukaan yli tuhat henkilöä.

Tunnin ajomatkan päässä sijaitsee Nordlandin läänin pääkaupunki Bodø, jonka reilusta 50 000 asukkaasta olisi saattanut löytyä työvoimaa.

Kunnanjohtajien mielestä tehdashanke oli joka tapauksessa kuitenkin alueelle liian suuri.

– Olisimme mielellämme ottaneet hieman pienemmän tehtaan. 1 000 työpaikkaa on liikaa. Meillä on teollisuusyritys, joka työllistää jo 200 ihmistä, Hansen kertoo.

Norjan entinen pääministeri Erna Solberg on kritisoinut Pohjois-Norjan kuntia tehdashankkeen hylkäämisestä. Hänen mukaansa investointi olisi ollut alueen taloudelle hyväksi.

Mikäli Blastr Green Steelin suunnitelmat toteutuvat Suomessa, terästuotannon olisi tarkoitus alkaa Inkoossa vuoden 2026 lopulla.


Lue myös:

    Uusimmat