Jääkiekon SM-liigan peränpitäjä Ilves joutui lähtemään vierasotteluun SaiPaa vastaan ilman ykkösmaalivahti Anders Lindbäckiä. Tolppien väliin tullut Ville Kolppanen paikkasi kuitenkin hyvin, mutta pisteille asti se ei riittänyt, kun SaiPa kuittasi 3-2-voiton.
Avauserässä joukkueiden esitykset olivat kuin joulupukin odottelua. SaiPan kone lähti käyntiin paremmin toisessa erässä, ja Jaakko Rissanen viimeisteli erän ainokaisen maalin. Rissanen oli vahvasti esillä myös päätöserässä syöttämälllä SaiPan kaksi muuta maalia. Marraskuussa viimeksi pisteitä tehnyt keskushyökkääjä oli selvästi helpottunut saldostaan.
- Kyllä siellä oli välillä yksi ei-merkattu syöttö ja yksi yläputki, mutta tämä helpotti paljon, tuumi Rissanen.
Päätöserässä nähtiin lisäksi lappeenrantalaisten kultakypärä Stefano Giliatin aloittama nyrkkimylläkkä. Giliati sai päähän kohdistuneesta taklauksesta lopulta suihkukomennuksen.
Ilves-valmentaja Raimo Helminen näki Ilveksen pelistä puuttuvan voittoon tarvittava lataus.
- Ei saatu irti sitä, mitä voittoon olisi tarvittu. Ei oltu valmiita maksamaan hintaa omasta tahdosta, surkutteli Helminen. Ilonaiheena hän näki maalivahti Kolppasen torjunnat, joita kertyi 36.