Ikuisesti nuori -sarjan Tanita loukkasi jalkansa heti ensimmäisessa jaksossa.
Ikuisesti nuori -sarjassa viisi nuorta ja viisi eläkeläistä tutustuvat Lapin villiin menoon yksissä tuumin kahden viikon ajan asuen matkan ajan yhdessä huvilassa.
Ohjelman ensimmäisessä jaksossa koko joukko lähtee laskettelemaan, kun nuorin osanottaja Tanita loukkaa jalkansa.
– Minulle on tosi ominaista, että jotain sattuu. Otin koko asian vitsinä, kunnes tajusin, kuinka vakavasti on tapahtunut, Tanita muistelee.
Tanita koki pystyvänsä kävelemään jalalla, joten nainen ei saanut keppejä. Vamma kuitenkin esti naista osallistumasta joihinkin aktiviteetteihin, kuten huskyajelulle.
– Onnettomuudesta seuraavana aamuna jalastani punktreetattiin yli 50 milliä verta ja tultiin siihen lopputuokseen, että lähdetään Ouluun magneettikuviin. Jalkaan laitettiin paksu tukiside, mutta muuta ei tehty. Keppejä en edes halunnut, koska pystyin kävelemään jalalla.
Ennen onnettomuutta seniori Harry, joka on toiminut elämässään hiihdonopettajana, oli yrittänyt neuvoa Tanitaa kääntymään suksillaan eri tavalla. Neuvot sivuuttanut nainen kertoo miehen olleen tapahtumasta myöhemmin jopa vahingoniloinen.
– Muut olivat onnettomuudesta jopa jollain tapaa järkyttyneitä, mutta Harry oli että "mähän sanoin"! Olin vielä aiemmin sanonut Totelle että kuuntele nyt mitä tämä paappa tulee mua neuvomaan. En totellut Harrya ja sitten osui omaan polveen, Tanita nauraa.