Iivo Niskanen on Vuoden urheilija – sivuaa kaikkien aikojen suomalaistemppua

Maastohiihtäjä Iivo Niskanen on Vuoden urheilija 2022.

Ennakkosuosikkina pidetty NIskanen voitti Urheilutoimittajain liiton järjestämän perinteikkään äänestyksen, ja hänet palkittiin Vuoden urheilijana Urheilugaalassa torstaina. Seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto sijoittui äänestyksessä toiseksi ja 3 000 metrin esteiden Euroopan mestari Topi Raitanen kolmanneksi.

Niskanen saavutti vuonna 2022 kolme olympiamitalia Pekingissä: kullan 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa, hopean Joni Mäen kanssa perinteisen parisprintissä ja pronssin yhdistelmäkilpailusta. Niskanen voitti lisäksi maailmancupissa normaalimatkojen cupin 2021–22.

31 vuotta tänään täyttänyt Niskanen on palkittu Vuoden urheilijana Suomessa nyt neljä kertaa. Hän nousee samalla edesmenneen hiihtäjälegenda Veikko Hakulisen rinnalle useimmin Vuoden urheilijan tittelin saaneeksi urheilijaksi.

Niskasta ja Hakulista erottaa Vuoden urheilija -palkittuina pikantti yksityiskohta. Niskanen valittiin ensimmäisellä kerrallaan Vuoden urheilijaksi 2014 yhdessä Sami Jauhojärven kanssa, kun taas Hakulinen palkittiin joka kerta Vuoden urheilijana yksin.

Niskanen oli tätä ennen palkittu yksin Vuoden urheilijana 2017 ja 2018.

Vuoden urheilija -äänestyksen tulokset:

(Sija, urheilija, pisteet, ykkössijat)

1 Iivo Niskanen, maastohiihto 2563, 166
2. Wilma Murto, yleisurheilu 2305, 40
3. Topi Raitanen, yleisurheilu 1818, 7
4. Lauri Markkanen, koripallo 1775, 42
5. Kalle Rovanperä, autourheilu 1715, 28
6. Kerttu Niskanen, maastohiihto 1457, 1
7. Mikko Rantanen, jääkiekko 1191, 5
8. Valtteri Filppula, jääkiekko 489, 7
9. Kristiina Mäkelä, yleisurheilu 487, 0
10. Krista Pärmäkoski, maastohiihto 329, 0

Lue myös:

    Uusimmat