Ihanan inhottava valkosipuli

Valkosipuli on kulttikasvi joka herättää sekä inhon, että intohimon. Oletan, että juuri intohimoiset valkosipulin ystävät, kuten Harri, ovat niitä, joilta on tullut runsaasti kysymyksiä koskien valkosipulin säilöntää.

Huomenta Suomessa julistettiin viime kesänä Suomen suurin valkosipuli -kilpailu, jonka satoa ovat myös alla olevat ohjeet. Niiden joukosta löytyy ohjeita muun muassa valkosipulin säilöntään, flunssan karkotukseen ja herkutteluun vuohenjuuston kanssa. Jos et ole aikaisemmin kokeillut, niin suosittelen lämpimästi etenkin miedoksi ja aromaattiseksi uunissa paahdettuja valkosipuleita.

Marinoidut valkosipulit

6 dl (riisi)viinietikkaa
600 g sokeria
6 dl vettä
1 tl suolaa
500 g valkosipulin kynsiä

Mittaa kaikki aineet kattilaan, keitä 10 min. Jäähdytä ja pakkaa puhtaisiin purkkeihin niin, että liemi peittää kynnet. Marinoidut sipulit säilyvät toista vuotta.

Voittajan marinoidut valkosipulinkynnet II

6-7 valkosipulin kynnet
(Vinkki: Kynnet saa helposti kuorittua, kun kastaa ne kiehuvaan veteen)

Liemi:
1 dl väkiviinaetikkaa
1 dl vettä
1 rkl suolaa
1/2 dl sokeria
1/2 dl öljyä
1/2 sitruunan mehu
1 tl rosepippuria

Kiehauta etikka, vesi, suola ja sokeri, lisää kuoritut kynnet. Keitä korkeintaan 5 min. Jäähdytä hetki. Lisää liemeen öljy, sitruunanmehu ja rosepippurit. Purkita ja anna maustua 1 kk. Säilyvät pitkään.

Flunssan karkoittaja, valkosipulimaito

3 kokonaista valkosipulia
1 timjaminoksa
2 kokonaista neilikkaa
n.2-4 dl vettä
1 tl hunajaa
maitoa

Kuori valkosipuleista uloimmat kuoret pois. Pilko valkosipulit hieman pienemmiksi ja laita kattilaan timjaminoksan ja neilikoiden kanssa. Kaada päälle vettä sen verran, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Hauduta miedolla lämmöllä pari tuntia. Siivilöi liemi ja purista kevyesti kauhalla valkosipuleita siivilän läpi. Sekoita siivilöityyn liemeen hunaja. Säilytä viileässä. Kuumenna maito kuumaksi ja sekoita valkosipulilientä joukkoon. Sekoitussuhde on puolet maitoa ja puolet valkosipulilientä. Flunssaa karkottaessasi koeta juoda kupillinen kolme kertaa päivässä.

Hunajakynnet

valkosipuleita
hunajaa
(timjaminoksia)
Kuori valkosipulinkynnet kokonaan. Helpoiten se käy, kun kiehautat pari desiä vettä ja laitat kuorimattomat kynnet kiehuvaan veteen noin puoleksi minuutiksi. Valuta vesi pois ja kevyesti pusertamalla saat kynnet ulos kuorista. Laita kynsiä hunajaan runsaasti. Hunajan ei tarvitse olla juoksevaa. Kun tökit kynsiä kiinteään hunajaan, hunaja pehmenee noin 15 minuutissa juoksevaksi. Valkosipulihunajalla voi maustaa ruokia, hunajaa voi nauttia sellaisenaan ennaltaehkäisemässä flunssaa ja valkosipulinkynnet ovat herkullinen lisäke esim. paistille.
Vinkki: Laita kuorittuja valkosipulinkynsiä ja 1-2 timjaminoksaa kauniiseen lasipurkkiin. Kaada päälle juokseva hunajaa niin, että kynnet peittyvät. Anna maustua viikon verran ja lahjoita valkosipulinystävälle.

Uunipaahdetut valkosipulit

valkosipuleita
(öljyä)
(suolaa)
(mustapippurirouhetta)
Laita valkosipulit kokonaisina uunivuokaan. Kypsennä 200 asteessa noin 20-30 min., kunnes valkosipulit tuntuvat pehmeiltä. Paahdetuista valkosipuleista saat erilaisia tahnoja, niillä voi maustaa jäätelöä tai esim. suklaaleivonnaisia jne. Jos haluat tarjota valkosipulit esim. paistin lisäkkeenä, halkaise valkosipulit, sivele pinta kevyesti öljyllä ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Kypsennä kuten kokonaiset valkosipulit. Halkaistut sipulit on helppo syödä lusikalla.

Vuohenjuustotahna

1-2 uunissa paahdettua valkosipulia
150 g pehmeää vuohenjuustoa (esim. Chavioux)
1 tl kuivattua timjamia
3-4 basilikanlehteä
1-2 rkl kuorittuja auringonkukan siemeniä tai hasselpähkinöitä
(maitoa tai kermaa)

Puserra valkosipulien sisus kulhoon. Sekoita joukkoon vuohenjuusto. Silppua basilikanlehdet ja lisää timjamin kanssa juustoseokseen. Hienonna siemenet tai pähkinät karkeaksi rouheeksi ja sekoita tahnan joukkoon. Jos seos on liian kiinteää ohenna maidolla tai kermalla. Tarjoa patongin tai muun leivän kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat