Viime kauden Idolsissa hurmannut komearaaminen Ilpo Kaikkonen luo tällä hetkellä uraa niin mallina kuin laulajana.
Ilpo Kaikkosen elämässä on tällä hetkellä monta rautaa tulessa. Esikoisalbumiaan valmisteleva Ilpo on joutunut tällä hetkellä laittamaan mallinuran sivuun, jotta pitkäsoittoon tulevat kappaleet saadaan purkkiin. Albumin on tarkoitus tulla ulos syksyllä.
Laulu-uran lisäksi Ilpo on lyönyt jalkaa oven sisään myös mallimaailmassa. Mallimamma Marita Hakalan mukaan komeasta suomalaisviikingistä ollaan kiinnostuneita ulkomailla, mutta tällä hetkellä Ilpo pysyy tiukasti kotimaassa levyprojektin takia.
– Pariisista hänen suuntaansa on oltu kiinnostuneita, mutta tosiaan levyn teko on hänelle tärkeintä juuri nyt. Eli Pariisi-asiaan palataan myöhemmin. Hänellä on muutama muotinäytöskeikka tulossa kevään aikana Suomessa levynteon vastapainoksi, Hakala kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Ilpo Kaikkonen teki levytyssopimuksen Ilkka Vainion luotsaaman AXR-levy-yhtiön kanssa.
(MTV3)