Parin vuoden takainen Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen tekee paluun julkisuuteen - tosin hieman eri areenoille kuin aikaisemmin. Mies nimittäin nähdään televisiossa uudessa aamuisessa lastenohjelmassa säämiehenä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomien TV-liite.
Viihdeuutisten tänään tavoittama Ilkka oli ottanut itse yhteyttä lastenohjelman tuottavaan tahoon, ja kysynyt, olisiko heillä jotain "lapsellista hommaa" tiedossa.
- Olen tosi innoissani, sillä haaveenani on ollut, että pääsisin joskus tekemään televisioon juontamis- ja huumorijuttuja. Työnä tämä sopii minulle erinomaisesti senkin takia, että opiskelen alaa, opettajaksi opiskeleva Ilkka kertoi MTV:n Viihdeuutisille.
Sääosiossa keskitytään Suomen säätilaan, muttei miehen mukaan kovin perinteisellä tavalla. Ilkka kertoo lapsille säästä studiossa omana itsenään, mutta saattaa silloin tällöin näytellä muitakin osiossa nähtäviä hahmoja.
- Kyllä se lapsellisuus on mun juttu, silloin Idolsissakin miellytin juuri nuorempaa katsojakuntaa.
Koska ohjelmaa on suunnattu pienille lapsille, rajaa se hieman vitsien aiheita, mutta Ilkka kuitenkin arvelee, että osio sisältää huumoria myös ohjelmaa katselvien lasten vanhemmille.
(MTV3)
