Iäkäs mies lähti hirvimetsälle ja katosi – löytyi yöllä kylmettyneenä "erittäin vaikeakulkuisesta maastosta" massiivisten etsintöjen jälkeen

Poliisi etsi sunnuntaina Rovaniemen ja Ylitornion seudulla hirvimetsälle lähtenyttä iäkästä miestä.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että etsintään osallistui useita poliisin ja rajavartiolaitoksen koirapartioita. Lisäksi etsinnässä käytettiin poliisin lämpökameralla varustettua dronea. Myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu hälytettiin etsintään.

Mies löydettiin keskellä yötä koirapartion avulla

Mies löytettiin lopulta puoli yhden aikaan yöllä koirapartion avulla. Mies oli noin kilometrin päässä katoamispaikastaan poliisin mukaan "erittäin vaikeakulkuisessa maastossa".

Mies oli hyväkuntoinen, mutta kylmettynyt. Hänet toimitettiin ensihoidon tarkastettavaksi.

"Keliolosuhteet ovat haastavat syksyisin"

Poliisi muistuttaa metsällä liikkujia hyvästä varustautumisesta ja riittävästä muonituksesta.

– Keliolosuhteet ovat usein syksyisin haastavat. Lumettomassa maastossa, kovassa tuulessa ja sankassa sumussa on eksynyt usea ja aika ajoin myös kokenut metsässä kulkija tänäkin syksynä. Samat olosuhteet vaikeuttavat viranomaisten etsintöjä, kirjoittaa poliisi tiedotteessaan.

– Puhelimien akut kannattaa ladata täyteen lähtiessä ja mobiililaitteeseen on hyvä ladata ennakkoon ilmainen 112 Suomi -mobiilisovellus. Mikäli huomaa eksyneensä, on aina syytä hakeutua avoimelle paikalle ja jäädä odottamaan etsijöitä, poliisi muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat