Hurrikaani Fiona aiheuttaa tuhoa Dominikaanisessa tasavallassa

Myrskyn odotetaan liikkuvan pohjoiseen myöhemmin tällä viikolla.

Karibialla hurrikaani Fiona on saanut useat tiet tulvimaan sekä katkaissut puita ja sähkötolppia Dominikaanisessa tasavallassa sijaitsevalla Punta Canan alueella saaren itäkärjessä.

Hurrikaani siirtyi maanantaina Puerto Ricon alueelta Dominikaaniseen tasavaltaan, jossa noin puoleen provinsseista on annettu yleishälytys. Pelastusviranomaisten mukaan lähes 800 ihmistä on suojautunut "turvallisille alueille".

Fiona vahvistui kategorian kaksi hurrikaaniksi myöhään maanantaina, kertoi Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus (NHC). Jatkuvat sateet ja uudet katastrofaaliset tulvat ovat mahdollisia yön aikana sekä Puerto Ricossa että Dominikaanisessa tasavallassa, NHC ennusti.

"Aiheuttanut katastrofaalisia vahinkoja"

Puerto Ricon kuvernööri Pedro Pierluisin mukaan myrsky oli aiheuttanut "katastrofaalisia" vahinkoja sunnuntaista lähtien. Suuri osa kolmen miljoonan asukkaan Puerto Ricoa oli hurrikaanin takia ilman sähköä. Maanantaina sähköt saatiin palautettua kuvernöörin mukaan noin sadalle tuhannelle asiakkaalle.

Fiona on viranomaisten mukaan jättänyt noin 196 000 ihmistä ilman juomavettä sähkökatkosten ja tulvivien jokien seurauksena.

Myrskyn odotetaan liikkuvan pohjoiseen myöhemmin tällä viikolla. Myrsky suuntaa merelle mutta saattaa tulla vaarallisen lähelle Britannian merentakaisiin alueisiin kuuluvaa Bermudaa.

Lue myös:

    Uusimmat