Hurja päätös taksimatkalle Hollolassa: Humalainen asiakas tarrasi ohjauspyörään kesken ajon, taksi suistui tieltä asiakkaat kyydissä

Taksi suistui ojaan asiakkaan käyttäytymisen vuoksi Hollolassa.

Poliisi sai lauantai-iltana vähän ennen puolta yötä hätäkeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan asiakkaita kuljettanut taksi oli suistunut ulos tieltä asiakkaat kyydissään.

Tapaus oli sattunut Pitkänsillantiellä, kun asiakas oli tarttunut taksin ohjauspyörään kesken ajon.

Poliisi kertoo, että Ohjauspyörään tarttunutta 1970 luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä pahoinpitelystä, sillä mies oli ulosajon jälkeen käynyt taksinkuljettajan päälle lyömällä tätä.

Teko oli kuitenkin keskeytynyt, kun paikalle tullut pelastuslaitoksen väki oli mennyt tilanteeseen väliin.

Taksin kyydissä olleet päätyivät Lahden poliisiasemalle selviämään ja odottamaan kuulusteluja.

Lue myös:

    Uusimmat