Huoltovarmuuskeskus kertoi vasta huhtikuun loppupuolella, ettei voi toimittaa kaikkia hankintoja – "Ei esitetty epäilyjä, etteikö olisi edellytyksiä hoitaa tukipyyntöä"

3:49
Katso myös video: Liikemies Onni Sarmaste kohutusta suojavarustekaupasta, tuotteet olivat tilatun mukaiset

Huoltovarmuuskeskus (HVK) on ollut kuluvana vuonna usein otsikoissa jouduttuaan myllytyksen kohteeksi epäonnistuneiden suojavarustekauppojen jälkeen.

Huhtikuun alkupuolella selvisi, että HVK oli tilannut ulosottoveloissa olleelta liikemies Onni Sarmasteelta sekä talousrikoksista tuomitulta kauneusalan yrittäjältä Tiina Jylhältä suojamaskeja yhteensä noin 10 miljoonalla eurolla.

Sarmasteen maskeista tuli allergiaoireita, eivätkä ne soveltuneet sairaalakäyttöön. HVK on vaatinut osittaista kaupan purkua ja rahojen osittaista palauttamista. HVK on kertonut purkavansa Jylhän yhtiön kanssa tehdyn maskisopimuksen ja perustellut tätä rahanpesuepäilyillä.

Kohu johti silloisen HVK:n toimitusjohtajan Tomi Louneman eronpyyntöön pitkänäperjantaina. Sittemmin kaksi HVK:n johtoryhmän jäsentä on saanut potkut kauppojen takia.Lisäksi keskusrikospoliisi (KRP) on ryhtynyt tutkimaan, onko HVK:ssa syyllistytty rikokseen maskikaupoissa. KRP:n mukaan yhtä ihmistä epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä.

Oikeuskanslerinvirastoon useita kanteluita

Huhtikuun lopulla oikeuskansleri Tuomas Pöysti pyysi sekä työ- ja elinkeinoministeriöltä (TEM) että sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) selvitystä niiden menettelystä pandemiatilanteessa tarvittavien suojavarusteiden varastoinnin ja hankinnan ohjauksessa, koska aiheesta oli tullut useita kanteluita oikeuskanslerinvirastoon.

STM kertoo vastauksessaan Pöystille, että HVK ilmaisi ensimmäisen kerran vasta huhtikuun loppupuolella, ettei se kykene hoitamaan kaikkia hankintoja.

– Suojavarusteiden osalta HVK:n hallitus tai toimiva johto ei ole antanut palautetta STM:lle siitä, että HVK:lla ei olisi kykyä hoitaa niitä koskevia ja niille osoitettuja hankintoja ennen kuin 22.4.2020, STM:n vastauksessa sanotaan.

Huhtikuun 22. päivänä HVK:n hallituksen puheenjohtaja välitti ministeriöille tiedon, että arvioinnin mukaan HVK:lla ei ole asiantuntemusta vaativan terveydenhuollon välineistön, kuten laboratoriotarvikkeiden, hankintaan.

– Huoltovarmuuskeskuksen hallitus piti näiden hankintojen toteuttamista silloisissa olosuhteissa HVK:n kautta liian riskipitoisena.

Markkinoiden haastavuus tiedettiin jo alussa

Myös TEM katsoo vastauksessaan, että HVK ei ilmaissut, ettei sillä olisi edellytyksiä suojavarustehankintoihin, kun STM teki ensimmäisen hankintaesityksen tarvikkeista.

– HVK:n puolelta tuotiin esille vallitsevan markkinatilanteen haastavuus ja kansallisen materiaalisen varautumisen taso, mutta ei esitetty epäilyjä, etteikö HVK:lla olisi valtion edustajana operatiivisia ja muita edellytyksiä hoitaa tukipyynnön edellyttämiä toimenpiteitä huoltovarmuusrahaston varoin, TEMin selvityksessä kerrotaan.

STM teki HVK:lle isomman esityksen hankittavista tarvikkeista maaliskuun lopulla. Sen jälkeen HVK:n silloinen toimitusjohtaja Lounema teki lisäresurssipyynnön TEMille.

– Käydyssä viestinvaihdossa silloinen toimitusjohtaja toi ilmi, että HVK:n suhteen ei ole ollut ajatuksena, että laitos toimisi muun viranomaistahon operatiivisena hankintaorganisaationa. Tomi Lounema katsoi, että on tarkoituksenmukaista toteuttaa hankintoja pääosin keskitetysti koko valtakunnan leveydeltä, mutta hän toi esille myös sen, että muitakin toimijoita voitaisiin harkita hankintojen toteuttajaksi.

– Lounema ei kuitenkaan katsonut, etteikö HVK ottaisi tehtävää vastaan ja etteikö laitoksella olisi edellytyksiä hoitaa sitä, TEMin selvityksessä sanotaan.

HVK:n hallitus ei tiennyt kohukaupoista

TEM nostaa vastauksessaan esille myös HVK:n sille huhtikuussa toimittaman selvityksen. TEM pyysi selvitystä epäonnistuneiden maskikauppojen jälkeen.

– Selvityksen mukaan HVK on ottanut koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen aikana vastaan uusia hankintatehtäviä, jotka eivät kuulu organisaation normaaliin toimenkuvaan. HVK:lla ei ole ollut operatiivisia edellytyksiä toimeenpanna suojavarustehankintoja tukipyyntöjen mukaisesti, TEM kertoo.

– Julkisuudessa olleissa kauppatoimissa on jätetty laajasti noudattamatta HVK:n taloussääntöä, työjärjestystä sekä normaaleja hankintaprosesseja. Lisäksi on havaintoja runsaasti puutteellisesta varmistumisesta toimittajien luotettavuudesta ja tuotteiden sertifikaateista.

Selvityksessä todetaan, että HVK:n hallitus ei tiennyt julkisuudessa olleista suojainvälineiden kaupoista ennen niiden toteuttamista.TEM huomauttaa, ettei ministeriö ole antanut HVK:lle ohjausta suojavarusteiden yksittäisissä hankinnoissa ja varastoinnissa. Ministeriö toteaa, että tilanteen rauhoittuminen mahdollistanee jonkinlaisen kilpailutuksen, kuten dynaamisen hankintajärjestelmän luomisen syksyn aikana.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja