Huimauskohtaukset päättävät Hakkaraisen golfuran

Riikka Hakkarainen, kuva: Rikka Hakkarainen On Tour
Riikka Hakkarainen, kuva: Rikka Hakkarainen On TourMTV3
Julkaistu 29.08.2007 12:58(Päivitetty 29.08.2007 19:44)

Riikka Hakkarainen istui keskiviikkona Talin golfkeskuksen lehdistökeskuksessa ja kertoi uutisen, jonka hän oli ajatellut olevan ajankohtainen vasta 2-5 vuoden kuluttua. Hakkarainen kertoi, että hän lopettaa golfammattilaisen uran tämän kauden jälkeen. Lopettamisen syynä on asentohuimaus, josta hän on kärsinyt reilun vuoden ajan.

Kyseessä on äkilliseen pään asennemuutoksiin liittyvä kiertohuimaus, joka on perinnöllinen.

- Tästä johtuen harjoitteleminen ja kilpaileminen on tällä kaudella ollut ongelmallista, Hakkarainen kertoo.

Kymmenettä kauttaan Euroopan-kiertueelle pelaava Hakkarainen, 30, pelasi viime kaudella uransa parhaan kauden. Hänestä tuli toinen suomalainen kiertueen voiton napannut pelaaja, kun hän oli huhtikuussa Teneriffan kisan ykkönen. Hän sijoittui kauden rahalistalla lopulta hienosti yhdeksänneksi 112 000 euron tuloilla. Odotukset tähän kauteen olivat kovat, mutta huimauskohtaukset eivät mahdollistaneet täysipainoista harjoittelua.

- Tämä on hankala sairaus, sillä se tulee ennalta arvaamatta. Kun se pamahtaa päälle, on kuin pelaisi yhden promillen humalassa. Huimaus vie koordinaatiota ja se on tässä lajissa hankalaa, Hakkarainen sanoo.

Ranskan kisa jäi kesken

Hakkarainen kertoo, että ensimmäisen kerran lopettaminen tuli mieleen Ranskan kisassa kesäkuun lopussa, kun hän joutui keskeyttämään kisan toisen kierroksen aamuna.

- Pahimmillaan sairaus on rangella (harjoituslyöntialue), kun lyö monta palloa peräkkäin. Kun se jatkuu, siitä on vaikea päästä pois. Myös pidemmät lennot herkistivät sille, hän kuvailee.

Hakkarainen jutteli monen spesialistin kanssa sairaudestaan. Kun hän tenttasi äitiään, huomattiin testeissä pian, että äidilläkin oli huimauskohtauksia.

- Äiti ei pystynyt kääntymään (testissä) oikealle ollenkaan. Muutamat kilpasiskot kertoivat, että eräällä heidän kaverillaan kohtaus oli mennyt niin pahaksi, ettei hän pystynyt kävelemään.

Uran päättäminen tässä vaiheessa oli Hakkaraiselle todella vaikeaa. Ilmoittamispäätös herkisti suomalaisen golfin pioneerin kyyneliin.

- Tämä on tosi vaikeaa. Minulla ei ollut todellakaan tarkoitus lopettaa vielä. Olisin halunnut pelata montakin vuotta eteenpäin.

Seuraavaksi valmentajaksi

Hakkarainen ei kuitenkaan aio lopettaa golfia kokonaan. Hän siirtyy Pohjan kunnassa sijaitsevan Nordcenter Golf Clubiin valmentajaksi. Hänen avomiehensä ja valmentajansa Timo Karvinen toimii siellä niin ikään valmentajana. Hakkaraisen vastuualueena on erityisesti juniorigolf. Työnsä ohella hän aloittaa opinnot Ruotsin PGA:n valmennuskoulutuksessa.

- Toivottavasti pystyn tasoittamaan tietä muille, hän kaavailee.

Mahdollisen paluun suhteen hän on varovainen.

- Ikinä ei saa sanoa "ei ikinä". Nyt kuitenkin tuntuu, että ollaan toisella puolen "köyttä".

(MTV3-STT)