Huh, miten jäätävä kohtaaminen Matilla ja Mervillä

Matti Nykänen ja Mervi Tapola oikeudessa – MTV3.fi seuraa
Matti Nykänen ja Mervi Tapola oikeudessa – MTV3.fi seuraa
Julkaistu 25.05.2011 10:08(Päivitetty 25.05.2011 13:55)

Matti Nykänen käänsi selkänsä, kun Mervi Tapola saapui Turun hovioikeuteen.

Matti Nykäsen ja Mervi Tapolan välienselvittely alkoi Turun hovioikeudessa keskiviikkona aamupäivällä. Ex-parin välit eivät vaikuttaneet mitenkään lämpimiltä, sillä Matti Nykänen käänsi selkänsä, kun hänen ex-puolisonsa Mervi Tapola saapui oikeusistuntoon Turussa. Eikä ihme, sillä entinen pariskunta selvittelee hovissa ikävän välikohtauksen tapahtumien kulkua.

Mervi Tapola Turun hovioikeudessa keskiviikkona 25.5.2011.

Mervi Tapola vaikutti aluksi hämmentyneen suurta median määrää. Mervi menikin toviksi kulman taakse piiloon, ennen kuin uskalsi astua kameroiden ristituleen.

Kameroiden eteen asteli selvästi laihtunut makkarasuvun perijätär. Mervin kasvoja korosti kevyt meikki ja huulille oli laitettu kevään kunniaksi kirkkaanpunaista huulipunaa. Mervi ei kameroita pelännyt, vaan istui asianajajansa kanssa sivummalle odottamaan istunnon alkua.

Siinä missä Mervi istui rauhassa asianajajansa vieressä, Matti jutteli selkä Merviä kohden kääntyneenä niin asianajajansa kuin muiden tuttujen kanssa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että Mervi mittaili aina välillä salaa katseellaan entistä rakastaan, mutta teki sen vaivihkaa.

Matti Nykänen Turun hovioikeudessa keskiviikkona 25.5.2011.

Kun tuomari kutsui asianosaiset istuntosaliin, antoi Matti mennä Mervin ensin ja meni itse vasta perässä sisään. Pöytien takana istui vakavannäköisiä ihmisiä, kun kameravalot räiskyivät istuntosalissa. Hovioikeuden istunto alkoi todistusaineiston läpikäymisellä ja istunnon aluksi käsiteltiin salassa pidettäviä asioita. Siksi aikaa yleisö pyydettiin pois salista

Matilla on yllätystodistaja. Matti toi myös muutamia valokuvia puolustuksekseen.

Ex-parin välinen yhteenotto tapahtui Nykästen silloisessa yhteisessä kodissa Ylöjärvellä joulupäivänä 2009.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Matti Nykäsen jouluyön tapahtumista vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä. Niin syyttäjä kuin Nykänen valittivat asiasta hovioikeuteen.

Käräjäoikeuden papereiden mukaan jouluyön tapahtumat Ylöjärven kodissa saivat alkunsa noin kello 17 joulupäivänä, kun Matti palasi ravintolasta humaltuneena. Myös humaltuneessa tilassa ollut Mervi jutteli samaan aikaan puhelimessa sukulaisensa kanssa. Mervin kertoman mukaan Matti oli hyökännyt hänen kimppuunsa huutaen samaan aikaan karkeuksia.

Matti kiistää hyökänneensä Mervin kimppuun. Hänen mukaansa Matti oli kotiin tultuaan pyytänyt vaimoaan lopettamaan puhelimessa käymänsä sopimattomat puheet.

Nykänen oli kertomansa mukaan yrittänyt ottaa veitsen pois vaimoltaan ja pariskunta oli kaatunut keittiön lattialle. Matin käsityksen mukaan Mervin vammat olivat tulleet kamppailun ja kaatumisen yhteydessä.

Matti Nykänen ja ex-vaimo Mervi keskiviikkona käräjillä – tästä on kyse

Matti Nykäsen tärkein tukihenkilö ei saavu oikeuteen

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)

Tuoreimmat aiheesta

Matti Nykänen