Järjestöt ovat myös varautuneet antamaan maanantain jälkeen uusia lakkovaroituksia, kertoo HS.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan valtion työntekijöitä edustavat järjestöt ovat antamassa maanantaina lakkovaroituksen.
Ainakin ensimmäisessä vaiheessa lakkorintaman kärjessä olisivat poliisit. Mukana olisi myös joitakin muita aloja.
Lakko kestäisi pidempään kuin yhden päivän.
Järjestöt ovat HS:n mukaan myös varautuneet antamaan maanantain jälkeen uusia lakkovaroituksia, joissa lakkorintama laajenisi ja lakot pitenisivät.
Lakkovaroitus on annettava viimeistään kaksi viikkoa ennen ilmoitettua lakkoa, eli valtion työntekijöiden lakot voisivat näin ollen alkaa aikaisintaan huhtikuun puolivälin tienoilla. Lakkoja voidaan myös siirtää.
Taustalla kiista palkankorotuksista
Mahdollisten lakkojen taustalla on kiista tulevista palkankorotuksista. Valtion työmarkkinalaitos on tarjonnut kolmelle vuodelle yhteensä 6,3 prosentin korotuksia.
Palkansaajajärjestöt hakevat yleisen linjan mukaisia korotuksia eli 7,8 prosenttia kolmessa vuodessa.
