Jääkiekon SM-liigan peränpitäjä KalPa nöyryytti Hämeenlinnan Pallokerhoa sunnuntaina Kuopiossa. KalPa runttasi toisessa erässä HPK:n ohi ja voitti lopulta 5-4 (1-3, 4-1, 0-0).
- Hieno esitys meiltä aika pienellä pelaajamäärällä, kuopiolaisjoukkueen päävalmentaja Pekka Virta iloitsi.
HPK:lla oli alla neljän ottelun voittoputki, joka napsahti poikki. Joukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen myönsi KalPan ansainneen voittonsa. Hän oli pettynyt pelaajiinsa, joista kaikki eivät olleet riittävän terävällä pelipäällä.
- KalPa halusi voittoa enemmän kuin me. Oikea joukkue voitti, Jalonen totesi.
KalPa aloitti räväkästi, kun Tuomas Kiiskinen ampui ranteella maalin kattoon 1-0 viidennellä minuutilla. Jarkko Kauvosaari teki esityön riistämällä kiekon HPK:n puolustukselta ja syöttämällä poikittain vapaana olleelle Kiiskiselle.
HPK kuittasi erän lopulla ja iski runsaassa neljässä minuutissa kolme komeaa maalia. Onnistujina olivat Hannu Väisänen, Janne Lahti ja Billy Tibbetts.
- Alku oli meiltä nihkeä. Me pääsimme vähän kuin varkain 3-1-johtoon, Jalonen pohti.
KalPa oli ällistyttävän tehokas toisessa erässä. Sami Kaartisen, Kauvosaaren, Timo Koskelan ja Martin Sonnenbergin maaleilla kotijoukkue nousi kahden maalin tappioasemasta 5-3-johtoon. Toisessa erässä HPK:n maalivahti Miika Wiikman torjui vain 7 kertaa, kun virkaveli Tuomas Nissinen otti 13 koppia.
HPK tuli kuitenkin vielä erän lopussa, kun Ville Leino survoi maalin edestä kavennuksen. Erotuomari Tero Toivola hyväksyi maalin kuultuaan videotuomarin näkemyksen.
KalPa-HPK 5-4 (1-3, 4-1, 0-0)
1. erä: 4.35 Tuomas Kiiskinen (Jarkko Kauvosaari) 1-0, 14.46 Hannu Väisänen (Veli-Pekka Laitinen) 1-1, 17.32 Janne Lahti (Toni Mäkiaho-Jani Keinänen) 1-2 yv, 18.50 Billy Tibbetts (Ville Leino-David Schneider) 1-3.
Jäähyt: 6.09 Juha-Pekka Loikas H 2 min, 11.50 Kauvosaari K 2 min, 17.13 Janne Jalasvaara K 2 min.
2. erä: 22.27 Sami Kaartinen (Ville Hämäläinen-Kasper Kenig) 2-3, 24.28 Kauvosaari (Kiiskinen-Jani Tuppurainen) 3-3, 33.16 Timo Koskela (Matti Kuusisto-Matt Davidson) 4-3, 35.23 Martin Sonnenberg (Koskela-Mikko Purontakanen) 5-3 yv, 38.33 Leino (Tibbetts-Laitinen) 5-4.
Jäähyt: 33.35 Leino H 2 min.
3. erä: Maaliton, HPK aikalisä 58.54.
Jäähyt: 56.15 Kauvosaari K 2 min.
Jäähyt yht: KalPa 3x2 min = 6 min, HPK 2x2 min = 4 min.
Torjunnat: Tuomas Nissinen K 13+13+10=36, Miika Wiikman H 5+7+6=18 (pois 58.54-60.00).
Tuomarit: Tero Toivola (Antti Juntunen ja Tuomas Myllynen).
Yleisöä: 3129.
(MTV3-STT)