HPK-valmentaja: Miettimisen paikka

Stefan Öhman tekee maalin Janne Kolehmaisen vastustuksesta huolimatta
Stefan Öhman tekee maalin Janne Kolehmaisen vastustuksesta huolimatta
Julkaistu 11.01.2011 21:59(Päivitetty 11.01.2011 22:52)

Blues tykitti HPK:n kumoon toisessa erässä ja voitti 4-2 jääkiekon SM-liigassa tiistaina. Blues otti ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa kahdeksaan otteluun.

Ottelun toinen erä oli Bluesin ilotulitusta. HPK oli täysin vastaantulija. Vajaassa neljässä minuutissa Blues latoi taululle tylyt lukemat 3-0. HPK kehitti päätöserässä jonkinlaisen kirin, mutta se ei riittänyt Bluesin kiinni ottamiseen.

Avausmaali syntyi ylivoimalla, kun Jere Sallinen laukoi napakalla rannevedolla yläriman kautta maaliin. Täysosuma hyväksyttiin lopulta videotarkistuksen jälkeen. Kun Stefan Öhman oli hienon kuvion päätteeksi tehnyt 3-0, otti HPK:n valmentaja Harri Rindell aikalisän ja yritti herätellä omiaan, mutta tuloksetta.

Blues sai erässä myös rangaistuslaukauksen, mutta Jani Lajunen ei onnistunut. Voittomaalin tekijä Stefan Öhman sanoi, että hän onnistui viimeksi maalinteossa marraskuussa.

- Pelasimme turvallisesti, hän kuvaili joukkueensa peliä.

HPK:n kapteeni Marko Tuulola totesi, että joukkue oli kaksi ensimmäistä erää aivan muualla kuin työpaikalla. Päävalmentaja Harri Rindellin mukaan nyt on syvän miettimisen paikka.

Blues-HPK 4-2 (0-0, 4-0, 0-2)

1. erä: Maaliton.
Jäähyt: 1.47 Jarkko Immonen B 2 min, 7.42 Jaakko Turtiainen H 2 min, 17.00 Santeri Alatalo H 2 min.

2. erä: 24.31 Jere Sallinen (Ville Varakas-Ville Lajunen) 1-0 yv, 26.31 Valtteri Virkkunen (Tomi Sallinen) 2-0 tv, 28.16 Stefan Öhman (V Lajunen-Oskari Korpikari) 3-0, 37.27 Petri Lammassaari (Pentti Nöyränen) 4-0.
Jäähyt: 21.40 Joona Karevaara H 2 min, 23.42 Tuukka Pulliainen H 2 min, 25.00 Armands Berzins H 2 min, 25.09 Korpikari B 2 min, 32.55 Nöyränen B 2 min.

3. erä: 50.49 Janne Kolehmainen (Karevaara-Ville Viitaluoma) 4-1 yv, 57.14 Alatalo (Berzins-Jyrki Louhi) 4-2.
Jäähyt: 43.24 Joonas Nättinen B 2 min, 44.45 Niko Nieminen H 2 min, 44.45 Juuso Puustinen H 2 min, 44.45 Santeri Heiskanen B 2 min, 50.03 Lammassaari B 2 min, 52.09 Miikka Männikkö H 2 min.

Jäähyt yhteensä: Blues 6x2 min=12 min, HPK 8x2 min=16 min.

Torjunnat: Iiro Tarkki B 13+2+13=28, Teemu Lassila H 10+14+7=31 poissa 58.24-60.00.

Tuomarit: Jukka Hakkarainen-Ville Vuohtoniemi (Mikko Kekäläinen-Jari Korteniemi).

Yleisöä: 3 492.

Sumo video id

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

HPK