Osa nuorista kypsyy edustuksen mukana jo toista kautta.
Ritarijoukkue aloitti junioreiden sisäänajon jo viime kaudella.
- Viime talvena meille tuli iso kuorma junnuja sisään, kun Juuso Honka, Jaakko Turtiainen, Santeri Alatalo ja Lauri Kärmeniemi tulivat ja saivat liigapelejä alle, HPK-valmentaja Petteri Hirvonen taustoittaa.
Edellisten lisäksi tämän kauden liigassa ovat esiintyneet 19-vuotiaat hyökkääjät Otto Paajanen sekä Nuorten SM-liigan viime kauden pistepörssin voittanut Teemu Rautiainen. Nuorukaisten suuri määrä johtuu osaltaan seuran taloudellisesta tilanteesta, mutta ajatuksissa on saada junioreista iloa tulevinakin kausina.
- Meillä ei ole määrällisesti niin paljoa pelaajia kuin kärkiseuroilla. Näin nuoria pelaajia ei mikään ammattilaisjoukkue kestä määränsä enempää, varsinkin kun pelataan tuloksesta. Toisaalta toivomme, että heistä olisi meille tulevaisuudessa hyötyä.
Suurin osa nuorista on pelannut jo pidemmän aikaa ritarinutussa. Omille nuorille halutaan antaa aito mahdollisuus liigatasolla.
- Ovathan nämä mahdottoman hienoja tilaisuuksia A-nuorille näyttää kykynsä liigatasolla. Meillä on oikea mahdollisuus lunastaa paikka näyttöjen kautta ylhäältä, Hirvonen toteaa.