Hämeenlinnan Pallokerhon ja Tampereen Ilveksen viides kohtaaminen tällä kaudella jääkiekkoilun SM-liigassa teki poikkeuksen, sillä tamperelaiset ottivat kauden ensimmäisen voittonsa Kerhosta. Ilves vei Rinkelinmäeltä pudotuspelipaikan kannalta arvokkaat pisteet maalein 2-1 (1-0, 0-1, 0-1).
Isäntien peli oli kauden heikointa, ja Miika Wiikmanin vartioimaan maaliin livahti turhan helposti kiekkoja. Toinen maalivahti Mika Oksa potee kipeytynyttä rintaansa.
Tiistaina Kerho teki ainoan maalinsa ottelun alussa, kun erinomaisesti tuominnut Jari Levonen passitti samanaikaisesti kaksi Ilveksen pelaaja jäähylle. David Schneider laukaisi puolustajaparinsa Mikko Mäenpään syötöstä kiekon ohi mainiosti pelanneen Ilves-vahti Tuukka Raskin. Rask torjui 38 laukausta, Wiikman 22.
Toisessa erässä Vesa Viitakoski hyödynsi kerholaisjäähyn tekemällä tasoitusmaalin ja kolmannessa Teemu Jääskeläinen siirsi Ilveksen 2-1-johtoon. Viitakoski ja Raimo Helminen sai ketjun kolmannelta lenkiltä, 19-vuotiaalta Sami Sandellilta oivaa tukea.
HPK isännöi Ilvestä seuraavan kerran jo lauantaina. Sitä ennen puolustava mestari yrittää yrittää hakea pisteitä Tampereelta Tapparan vieraana torstaina.
HPK-Ilves 1-2 (1-0, 0-1, 0-1)
1. erä: 7.56 David Schneider (Mikko Mäenpää) 1-0 yv.
Jäähyt: 7.25 Teemu Jääskeläinen I 2 min, 7.25 Pasi Määttänen I 2 min, 14.47 Mäenpää H 2 min, 19.29 Jussi Pesonen I 2 min.
2. erä: 23.52 Vesa Viitakoski (Jääskeläinen-Toni Koivisto) 1-1 yv.
Jäähyt: 23.38 Mäenpää H 2 min, 30.41 Jyrki Lumme I 2 min, 37.21 Juha-Pekka Loikas H 2 min.
3. erä: 51.05 Jääskeläinen (Raimo Helminen-Viitakoski) 1-2 tv, HPK aikalisä 59.42.
Jäähyt: 40.19 Schneider H 2 min, 43.40 Perttu Lindgren I 2 min, 45.26 Hannu Väisänen H 2 min, 49.06 Toni Mäkiaho H 2 min, 49.15 Lumme I 2 min, 55.14 Jääskeläinen I 2 min, 59.42 Schneider H 2 min.
Jäähyt yht: HPK 7x2 min = 14 min, Ilves 7x2 min = 14 min.
Torjunnat: Miika Wiikman H 7+10+5=22 (pois 59.27-60.00), Tuukka Rask I 13+20+5=38.
Tuomarit: Jari Levonen (Jari Seppälä ja Petri Tuomisto).
Yleisöä: 3069.
(MTV3-STT)