Höyrylaiva Heikki Peurasen nostoa suunnitellaan jo

Juhannuspäivänä Puumalassa Etelä-Savossa karille ajanut ja uponnut höyrylaiva Heikki Peuranen aiotaan nostaa.

-Noston suunnittelu alkoi jo lauantaina. Tänään iltapäivällä siellä kävi nostajia tutkimassa tilannetta ja tarkoitus on saada alus nostettua mahdollisimman nopeasti, kertoi yksi laivan omistajista Jyrki Larvanto.

Karikon päällä lepäävän aluksen nosto kuuluu aluksen omistajille. Nosto-operaation arvioidaan vaativan järeää kalustoa ja kestävän jonkin aikaa.

-Reikää aluksessa ei ole. Se jo helpottaa tilannetta, mainitsi Larvanto.

Kesän pääregatasta yksi on poissa

Kolmen mikkeliläismiehen yksityisomistuksessa olevan höyrylaivan oli määrä osallistua ensi viikonloppuna Mikkelissä järjestettävään Saimaan höyrylaivaregattaan. Suomen Höyrypursiseura ry:n pääregatta jää nyt Heikki Peuraselta kuitenkin väliin.

Kaikkiaan Herrasväen kesäretki -nimeä kantavaan regattaan odotetaan hieman yli kahtakymmentä höyrylaivaa.

Puumalan Sahanlahteen torstaina kokoontuvat alukset suuntaavat perjantain ja lauantain aikana Mikkeliin, jonne laivat saapuvat määrätyssä järjestyksessä juhlakulkueena kello 14 alkaen.

Laivat ovat iltapäivällä avoinna myös yleisölle tutustumista varten.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat